Kotiteatteripäivitystä pukkaa

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Aurelian Magentat on parhaat kotihifikajarit mitä olen itse koskaan kuullut, joten niiden kohdalla ei ainakaan voine mennä vikaan.

Testaapa piruuttaan noita Magentoja pääkajareina. Ainakin silloin kun Aurelia tuli markkinoille niin niiden lattiakaiuttimet oli reilusti huonompia kuin nuo pienemmät Magentat ja kuulinkin, että valmistavat niitä vain siksi koska jotkut haluavat pääkaiuttimien olevan nimenomaan tuollaista lattiamallia. Tilanne on voinut tässä muutaman vuoden sisällä kehittyä, olisi kiva kuulla mielipiteitä... Lappeenrannassa Expertin hifimyyjä ei suostunut kesällä 2008(?) edes myymään Aurelian lattiakajareita jossei asiakas suostunut ensin ainakin testaamaan pelkkiä Magentoja tolpan nokassa kotonaan. ;D

Ei niillä pääkaiuttimilla nimittäin oikeasti ole mitään syytä olla isot. Alemmat taajuudet ajetaan kuitenkin subille, joten pääkaiuttimilta ei vaadita sen enempää kokoa/ääntä kuin takakaiuttimiltakaan (nuo Magentat riittävät kokonsa puolesta varsin hyvin). Isojen pääkaiuttimien hommaaminen on kuitenkin yleistä, joten siksi niitä kai valmistetaan kun niitä menee kaupaksikin. Todettakoon tässä vaiheessa, että myöskin omat pääkajarit ovat lattiamallia... ::)

Devi82 mikä subwoofer käytössä? Olen harkinnut päivittää pääkajareiksi Magentat, mutta homma on aina kaatunut siihen että ei ole löytynyt inhimillisessä hintaluokassa riittävän hyvää subia niiden kaveriksi. Nykyinen oma systeemi kun on mallia halpa ja jälleenmyyntiarvoltaan huono, mutta kuitenkin suht hyvän kuuloinen ja laadullisesti tasapainossa niin ei senkään puolesta tule hinguttua laitepäivityksiä - joutuisi laittamaan uusiksi koko setin.
 
M

mikada

Guest
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

jos sulla on kunnon lattiakajarit ja vahvari, niin ei siihen subia tarvita ainakaan keskimääräistä suomalaista huonekokoa omaavissa tiloissa ;-) Lattiakajari ei vie edes sen enempää lattiatilaakaan kuin hyllykajari tolpan nokassa.
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MitsuMi sanoi
jos sulla on kunnon lattiakajarit ja vahvari, niin ei siihen subia tarvita ainakaan keskimääräistä suomalaista huonekokoa omaavissa tiloissa ;-) Lattiakajari ei vie edes sen enempää lattiatilaakaan kuin hyllykajari tolpan nokassa.

a) Kyllä muuten tarvitaan. Ei pääse lattiakajareilla kunnolliseen bassotoistoon, ainakaan elokuvissa. Miksi se subi yhdistetään aina kovavolyymiseen jumputukseen? Bändin käytössä on noin viiden kilowatin PA-laitteisto neljällä 18" subilla, ja laatueron kotihifivehkeisiin huomaa varsin hiljaakin soittaessa selkeästi.

b) Ei viekään, mutta jos se lattiakajari soundaa p**kemmalta kuin tolpan nokassa oleva hyllykajari niin mikä on hyöty? (En ole ihan varma miksi, mutta korvakuulolta suurin piirtein kaikissa kuuntelemissani kaiutinsarjoissa lattiamalli on äänenlaadussa selkeästi tolpannokkamallia jäljessä. Liekö sen kotelon mittasuhteet lattiamalleissa lähtökohtaisesti persiillään?)
 

miikka

New Member
Liittynyt
1 Joulukuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Subbarista oon samaa mieltä, turha alkaa tunkemaan niitä matalimpia taajuuksia etukaiuttimille kun ne eivät siihen kuitenkaan pysty.

Mutta joo. Jotkut pienikokoiset takakaiuttimet pitäs keksiä omaan järjestelmään. Sijoitus tulee olemaan katonrajassa joko seinä- tai kattokiinnityksellä. Huonekoko 5,2 m x 3,4 m. Kuuntelijasta semmonen 2,5 metriä yläviistoon on etäisyys ja kaiuttimen pieni koko on esteettisistä syistä ettei roiku mitään hevonsenperseen kokosta kaiutinta tuolta katosta :) Hinta sais olla luokkaa 200-300 euroa kpl, halvemmat aina paremmat.

Settiä tällä hetkellä:

- Yamaha RX-V765
- Samsung BD-D8500
- Epson TW3200 Full HD + 90" kangas
- Lattiakaiuttimet Yamaha NS-45E (joopa joo, edelleenkin nuo tuossa mölisee vaikka piti pistää vaihtoon jo aikaa sitten)
- Keskiäänet OR C140
- Subbari Jamo SUB260
- Takakaiuttimet = ???

Pientä hipistelyä kaljottelu/dartsi-iltoja helpottamaan:
Tietokoneella pyörii spotify -> musiikit langattomasti AP Expressille ja iPadilla pyörii Spotify remote. Hienoa kun ei tarvi juosta koneella musiikkeja valitsemassa vaan ipädi hoitaa sitä jukeboksin virkaa tuossa olkkaripöydällä.
 

nahkuri

evo ix
Liittynyt
3 Heinäkuu 2009
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa


minen väitäkään tietäväni juuri mitään hifistä, mutta mulla on tuollaiset magentat tolpan nokassa yhdistettynä ihan kaksikanavaiseen harmankardonin vahvariin (siis lähinnä musiikin kuunteluun). olen kyllä ollut ihan tyytyväinen niihin, mutta jollain tavalla ovat ehkäpä liian kliinit omaan makuuni -> uskoisin niiden toimivan oikein hienosti takakaiuttimina. itse saattaisin pitää enemmän "luonnetta" sisältävistä ämyreistä, jotka vain natsaisivat omaan makuuni. joka tapauksessa loistavat yleiskaiuttimet ovat kyllä ja aiheeseen liittyen olisi mukava kuulla lisää mielipiteitä vertailusta amberaan pääkaiuttimina (ilman subbaria, sellaista kun en ole vielä raaskinut ostaa), päivitys niihin kun saattaisi himottaa jossain vaiheessa.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Miikka: Itse vaihdoin vanhat Yamahan lattiakaiuttimet Tangentin EVO E5:n. On kyllä huomattavan paljon paremman kuuloiset. Ilman subbaria jäisi kyllä vähän ohuen kuuloiseksi, mutta ihan ookoosti on saanut sovitettua. Mietin noita E4:a taakse itse, taitaa maksaa 130e pari tms, eli ei juuri mitään. Tällä hetkellä on jotkut logitechin parin nyrkin kokoiset satelliitit, toimii kyllä leffoissa ihan ok mutta monikanavamusiikin kanssa ei.
Turhaa mielestäni laittaa mitään erityisen hifiä takakanaviin, jos leffoja katsoo. Sieltä kun pukkaa kuitenkin vaan efektiääniä. Tärkeämpää imo sijoitus, eli nuo pienet oli helppo laittaa tarpeeksi korkealle, joka auttoi äänen tulosuunnan hämärtymiseen.
 

Devi82

New Member
Liittynyt
19 Elokuu 2004
Sijainti
Tampere
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Subina on ihan perus halpis Magnat Monitor 300A 12" elementillä ja 200w vahvistinhan tuossa taitaa olla.
Nuo amberat on kyllä mielestäni erittäin hyvät, dynamiikkaa löytyy ehkä jopa liikaakin jos säädöt ei ole kohdallaan.
Musiikin kuuntelussa ei nyt edes välttämättä tarvitse subia käyttää, kuuntelutilana kun on kerrostalon olohuone.
Leffakäytössä subi on kyllä mukana setissä.
Se taitaa olla makuasia haluaako pääkajareiden olevan lattia vai tolppa mallia. En voi kyllä yhtyä tuohon kommenttiin että ambera olisi huonompi kuin magenta.
Kokeilin molempia etu ja takakaiutin käytössä, ja ainakin oma mielipide on amberat eteen ja magentat taakse.
Dynamiikkaahan noista löytyy molemmista, sitä ei voi kiistää, amberoilla saa tilantuntua mielestäni paremmin, ja tuntuu todellakin että bändi soittaisi siinä edessä, erottelevuus on hyvä. Nämä siis vain minun mielipiteitä.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Nyt on tullut vähän päiviteltyä:

screeni_mcf.jpg


Eli tarttui kaupasta TW3200. Screeninä toimii rimoista tehtyyn kehykseen pingotettu pimennysverhokangas, painaa 2kg ja hinnaksi tuli itse tehtynä 6e, joten saa tällä hinta-laatusuhteella jonkin aikaa kelvata ;D
Huono kyllä kun on valkoiset seinät ja katto, pilaa mustan aika ikävästi vaaleissa kohtauksissa. Mutta ehkä sitä sitten joskus.

DaJackal sanoi
a) Kyllä muuten tarvitaan. Ei pääse lattiakajareilla kunnolliseen bassotoistoon, ainakaan elokuvissa. Miksi se subi yhdistetään aina kovavolyymiseen jumputukseen? Bändin käytössä on noin viiden kilowatin PA-laitteisto neljällä 18" subilla, ja laatueron kotihifivehkeisiin huomaa varsin hiljaakin soittaessa selkeästi.

BTW, noita PA-vehkeitä on vähän turha ehkä vertailla näihin kotilaitteisiin. PA-subbareilla halutaan toistaa sinne 40Hz saakka ja leffasubbarilla ehkäpä 20Hz, aika suuri ero kyseessä. Äänenvoimakkuutta lähtee tietysti aivan eri määrä.
 

Late

Member
Liittynyt
8 Elokuu 2009
Sijainti
Turku
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

uhh tuli päiviteltyä AE:n neov2:set AE:n Aelite sarjaan(5.1) Kyllä soi hyvin ja puhtaasti nam. :peukku
Samalla tuli alotettua kellarin kaivuuta ja sinne ois tarkotus tehä kotiteatteri+baari. 8)

http://www.hifimesta.fi/Default.aspx?id=365086
108405.jpg
 

Saaride

Member
Liittynyt
20 Tammikuu 2012
Sijainti
Jyväskylä
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Olis tarkotus ostaa vahvistimeen lisäks bluetooth-vastaanotinmokkula, vahvistimena täl hetkel Pioneerin VSX-520. Ohjekirja ilmottaa et kyseinen palikka on mallikoodilla AS-BT100, mut sitä ei tunnu löytyvän (ainakaa nettikaupoista nopeesti katottuna) oikein mistää, AS-BT200:sta taas olis lähes joka paikas.

Toimiikohan toi 200 tos vahvaris, vai onko uudistunu jotenki?

Edit. Katoin tuolt pioneerin sivuilta bt-100 ja bt-200 sovittimia, ja tuotetiedois tuntuis täsmäävän kaikki, mm. mitat, taajuus, kantomatka, tuetut bt-profiilit ja codecit. Eli periaattees pitäs toimia, vai?
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

mun pitäs myös keksiä kultainen keskitie pa-kamojen ja kotiteatterin väliin, eli jonkin verran pitäs saada pa ääänen laatua ja jonkin verran ihan
hifistelyä...

ideoita miten 7.1 järjestelmä toteuttaa? vaffina jatkaa oletettavasti pro casterin 7.1
en kumminkaan tahtoisi yli touhu tonnia sijoittaa....

nyt on vain pari audio pro sonic 404:a + Audio Desing A-sub-100

sonicit on turhan tummat ääniltään :-\ pa-meininkiä haettu philipsin halppis pöntöillä rinnakain audio pron kanssa...

muuta mitä talosta löytyy niin sonyn 2kpl ssJ-30 + legendat telefon tf-350 ;D
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Tarinoidaanpas hieman tästä projektista tänne. Hermot meni vanhaan systeemiin missä olohuoneen puolella oleva telkku on kytketty normikoneeseen kakkosnäytöksi. Aivan liian usein jotkin ohjelmat/ikkunat avautuivat telkkarin puolelle ja piti kävellä hiiri kädessä olkkariin raahaamaan ikkuna takaisin. Myös leffaa katsottaessa ärsytti se, että hiiri/näppis unohtuivat aina väärälle puolelle seinää ja sitten piti etsiä tyyliin "mihin ne nyt taas tuli laitettua". Niinpä kysäisin hallitukselta luvan sijoittaa PS2 alapuolelle jäävään tilaan HTPC:n. Lupa heltisi ilman sen kummempia suostutteluja ( :nykii ), joten ei muuta kuin etsimään sopivaa.

Päätin heti aluksi että nyt mennään budjetilla, sillä käyttötarkoitukseen nähden riittävän suorituskykyisiä komponentteja on tarjolla käytettynä runsain mitoin ja edullisin hinnoin.

Päädyin aluksi hommaamaan koneen rungoksi HP Compaq dc5850 SFF:n (inhimillisen kokoisessa kotelossa oleva pöytämallinen vanha yritys-pc). Speksit: Athlon dual core 5200+, 2Gt 800MHz DDR2, 250Gt SATA, Radeon 3100 256Mt, DVD-RW-asema, muistikortinlukija (etupaneelissa), integroitu ääni- ja verkkokortti. Hinta 100€.

Näytönohjainhan oli tähän käyttöön aivan liian mopo ja integroitu äänikorttikin tunki ulos vain stereoa. Hommasin käytettyinä Asus GeForce GT 520 näyttiksen passiivijäähyllä (25€) ja SB X-Fi Extremegamer low profile -äänikortin (23€) ja ajattelin että eiköhän näillä pärjätä. Uutena tilasin lisäksi Jimmsiltä Silverstonen prossujäähyn (17€), koska vakiojäähyt ovat usein ikävän äänekkäitä. Jäin odottamaan koneen ja osien saapumista.

Kone saapui ja nappasin kopan auki huomaten samalla, että siinähän on kiinni varsin asiallisen näköinen jäähy. Noh, sehän nähdään. Näytönohjainta kiinnittämään mars ja heti perään herääminen karuun todellisuuteen: joku neropatti on sijoittanut PCI-paikan PCI-E-paikan viereen. Yritä siinä laittaa äänikorttia kiinni kun näyttiksen 5cm paksu siili peittää koko PCI-paikan. Edessä siis USB-äänikortin hankinta. Olihan siinä lataamassani koneen manuaalissa kuva myös emolevystä, mutta eipä tullut mieleen edes vilkaista korttipaikkojen toteutusta... :seina

Noh, kone näillä nippuun, Windows ja asiaankuuluvat tukiohjelmat sisään + ajurit kohdalleen. Kone osoittautui todella hiljaiseksi - yli metrin päähän ei kuulu pienintäkään tuulettimen huminaa, ja vielä kun meillä on keittiössä kissan juoma-automaatti mikä hieman surisee niin läheltäkin käytettäessä käyntiäänet hukkuvat sen alle. Prossujäähy siis palautukseen. Langattoman näppäimistön ja hiiren siirsin pääasialliselta koneelta tähän koneeseen, sillä ko. yhdistelmän hiiren kakkospainike oli alkanut takuta. Tämä ei ole peleissä kiva juttu, joten vaihtoon tuo setti olisi kuitenkin mennyt.

USB-äänikortiksi tilasin Verkkokauppa.comista Asus Xonar U3:n (37€), koska se vaikutti kohtuuhintaiselta mutta laadukkaalta tuotteelta ja siitä saa toslinkillä 5.1-ääntä ulos (tarvittava 3.5mm->toslink-adapterikin oli paketissa mukana). Tuote saapui nopeasti ja käyttökuntoon asennus oli varsin vaivaton - tai olisi ollut, ellei vahvistimesta olisi sattunut olemaan juuri se toslink-sisääntulo rikki mihin tämän piuhan tökkäsin. Aiheutti hetken pään raapimista, mutta ainahan näissä hommissa jokin vähän vastustaa.

Alkuperäiset 2x1Gt muistikammat olisivat varmaan piisanneet tähän käyttöön, mutta kun sain metsästettyä käytettynä sopivat 2x2Gt kammat 800MHz DDR2:sta vielä pykälän tiukemmilla latensseilla (CL5) ja kohtuuhintaan (20€) niin lunastin ne itselleni ja nappasin vanhat kammat veks. Kai noista myydessä kympin verran saa jos löytyy tarvitsija.


Mitä tästä sitten saatiin tuloksena? Noh, varsin hiljainen ja jopa kohtalaisen tehokas kone hyvin inhimilliseen hintaan. Pyörittää kivutta 1080p videot, Netflixin, Youtuben ja tarvittaessa jotain vanhempia pelejäkin voi hieman tahkota. Kotiverkon yli myös pääkoneella olevien valokuvien näyttäminen vieraille on paljon helpompaa isommalta ruudulta. Loppuun vielä kustannuslaskelma käyttöön jääneistä kalikoista:

Kone 100€
Näyttis 25€
USB-äänikortti 37€
Muistit 20€
_________________________________
Total 182€


Voin suositella vastaavaa budjettiratkaisua kaikille, ketkä eivät vaadi mediacenter-koneeltaan ehdotonta äänettömyyttä ja minimaalisen pientä kokoa. Tuosta jos tulevaisuudessa hajoaa jotain, niin korjausosiakin saa vaikka huutonetistä miltei kättelemällä.

P.S. Jos jotakuta kiinnostaa ostaa tuo tilaongelmien takia turhaksi jäänyt X-Fi äänikortti pois, niin privaa. ;D
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Olen näköjään edellisellä vuodatuksellani hiljentänyt koko topicin. ;D Noh, yksinpuhelukin on yleensä vaivaannuttavaa hiljaisuutta parempi, joten jatkan.

Edellisen jälkeen on vaihtunut kämppä ja uuden olohuoneen myötä hallitukselta tuli käsky vaihtaa vanhat lattiamalliset takakajarit pienempiin. Käskyyn sisältyi myös suositus siitä, että uusi kaiutinjärjestelmä olisi valkoinen. Vältin tämän kuitenkin sillä, että a) valkoisten seinien kanssa ei olisi tullut riittävästi kontrastia ja b) spekseiltään ja hinnaltaan mieluisia valkoisia ei oikein löytynyt.

Vanhat takakajarit myin 50 eurolla pois ja ostin tilalle muutaman kympin lisäpanostuksella käytetyn parin Tannoy F1:siä, koska keskikaiutin on jo tällainen ja olen siihen varsin tykästynyt. Kohtuullinen hintakin puolsi tätä ratkaisua. Etukajarit oli laitettava vaihtoon jo ihan tilasyistä, sillä ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet telkkarin viereen (toisella puolella uuni ja toisella oviaukko), joten myin ne sopuhintaan kaverille ja metsästin tilalle käytetyt Tannoyn F2:t. Äänenlaatu parani todella paljon.

Nykyinen setti on näin ollen:

Etu: Tannoy F2
Taka: Tannoy F1
Keski: Tannoy F1
Subi: Audio Pro Focus
Vahvistin: Sony STR-DB790

Muu setti on pysynyt samana (HTPC, PS2, LG BD370, Mirai 42"), mutta digiboksin vaihdoin Finnsat FST03PVRt:hen verkkomuutoksen takia (ennen kaapeli, nykyään antenni). Ei voi suositella (tahmaa ja jäätyy välillä), mutta mennään nyt tällä kun takuuta on vielä toista vuotta jäljellä. Jos rupeaa enemmän temppuilemaan niin lähetän taas huoltoon (ostin käytettynä ja jo kerran takuukorjattuna). Pitää vilkuilla jos alkaisi löytymään kohtuuhintaisia tallentavia HD-digibokseja korvaajaksi.

Telkkarikin alkaa osoittamaan ensimmäisiä väsymisen merkkejä (kuva palaa kiinni herkästi vaikka on LCD eikä plasma), mutta toivottavasti kestäisi vielä vuoden tai pari että ehtisi tehdä pienen remontin ja näkisi minkä kokoinen töllö tähän sitten lopulta mahtuu. Onneksi telkkariin ei enää nykypäivänä tarvitse sijoittaa toista tonnia, aika halvalla saa isoakin ruutua jo.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Mites nuo eri kaiuttimet edessä? Itsellä oli ainakin edellisen setin kanssa ongelmana, että Tangentin keskikaiutin kuulosti varsin erilaiselta kun Evo E5:t.
Tämä ongelma ratkesi tietysti ostamalla Genelecin M040:t ja heittämällä Tangenteilla vesilintua.. ;D
 

DaJackal

EA5A, Z16A, CB4A, D22, E39A
Club Member
Liittynyt
10 Huhtikuu 2010
Sijainti
Lappeenranta
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

F1 ja F2 ovat soinniltaan melko lähellä toisiaan, selvästi "samaa sukua" niin en usko asian tuottavan ongelmia. Ihan 100% varmasti en kykene vielä kyllä kommentoimaan kun keskikajaria en ole ehtinyt saada vielä edes kiinni. ;D

Lisäksi, tuo F2 on sellainen mörkö että eihän se mahdu olemaan keskikajarina oikein millään...
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

DaJackal sanoi
Lisäksi, tuo F2 on sellainen mörkö että eihän se mahdu olemaan keskikajarina oikein millään...

Ei se paljon isompi ole kuin Tannoy Sensys 1 joita mulla on edessä kolme, keskimmäinen kyljellään keskikaiuttimelle tarkoitetulla ritilällä.
 

MitsuT

"muista tankata!"
Liittynyt
26 Joulukuu 2007
Sijainti
rovaniemi
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Itellä on l&r PA kauttimet kotiteatterissa joita ohjaa sony 7.1 vahvistin.
4*12" aktiivi basso ,18*6.5" keskiääni, 8*2" "nauha" diskantti ja 6*8" midi kaikki samaa merkkiä ja aktiivi kaappeja. hyvin on pärjänny.ei mitää merkki tuotteita mut tällaseen 140neliön omakotitaloon riittää ainaki minulle.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

ast sanoi
Ei se paljon isompi ole kuin Tannoy Sensys 1 joita mulla on edessä kolme, keskimmäinen kyljellään keskikaiuttimelle tarkoitetulla ritilällä.

Toi kyljelleen sijoitus voi olla vähän ongelmallinen myös toisinaan, merkitys kyllä varmaan pienempi kaiuttimilla joissa ei ole suuntainta.
Toisaalta kai näissä joku järki täytyy pitää..

Asiasta kukkaruukkuun, kiinnostuin itse huonevasteen mittailusta joku puoli vuotta takaperin. Ihan jännää siirtää kaiuttimia ja tehdä akustointia kun näkee heti mikä vaikutti mihinkin ja millä tavalla.
 

-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Asiasta kukkaruukkuun, kiinnostuin itse huonevasteen mittailusta joku puoli vuotta takaperin. Ihan jännää siirtää kaiuttimia ja tehdä akustointia kun näkee heti mikä vaikutti mihinkin ja millä tavalla.

Mitä laitteita ja softia käytät mittauksiin ?
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Toi kyljelleen sijoitus voi olla vähän ongelmallinen myös toisinaan, merkitys kyllä varmaan pienempi kaiuttimilla joissa ei ole suuntainta.
Toisaalta kai näissä joku järki täytyy pitää..

Tannoyt eivät ole kovinkaan suuntaavia kaiuttimia eikä diskantilla ole suuntainta. En ole huomannut merkittävää haittaa kyljelleen asentamisesta koituneen.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

-JP- sanoi
Mitä laitteita ja softia käytät mittauksiin ?

HOLMImpulsea. Mikkinä joku perus videomikki kalibrointitiedoston kanssa.

Ei varmasti kovin tarkka varsinkaan ylhäältä, mutta bassopäätä olenkin enemmän yrittänyt saada kuntoon. Tosin aika jäätävä ero oli Geneleceissä ja aiemmissa Tangenteissa mitattuna :)
Katsellut jos kaveriporukalla ostaisi tommosen ~100e usbimikin, jäis äänikorttikin välistä pois niin pitäis olla kalibroinnin vähän helpompaa.

Tässä nyt esimerkkiä Geneleceistä ilman subbaria, subbari vanhassa suljetussa kotelossa ja uudessa refleksikotelossa samoilla säädöillä.

taajuusvaste_vertailu_web.png


ast sanoi
Tannoyt eivät ole kovinkaan suuntaavia kaiuttimia eikä diskantilla ole suuntainta. En ole huomannut merkittävää haittaa kyljelleen asentamisesta koituneen.

Näin varmasti onkin. Tarkoitin että tulee pitää mielessä :)
 

cubeqtio

Mr. Cube
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
28 Tammikuu 2009
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Jos joku on ostamassa uutta subbaria niin voin suositella Velodynen eqmaxia. Mukana tulee oma mikki ja riittävän laaja säätömahdollisuus. Etenkin jos hakee monitorikaijutinsetupille bassoa löytyy passthrough rca mahdollisuus. Myös voi tehdä niin, että on hi/lowpass mode milloin Velodyne itse suodattaa hi/low rangen crossoverin. Itse sain studiomonitoreista todella hyvän ja napakan basson. Subbarin koko on maltillinen 10" ja toimii hienosti. Voin suositella. Niin ja hinta ei ole TONNEJA kuten yleensä vaan Muutama satku.

Yläpäät mulla tossa setissä Quested S6 monsut. Ihan jees, mutta gen 1 mallia ja häiriösuojaus ei oo parasta.. :/ Tosin erottelee hyvin ja toimii mainiosti musan kuunteluun ja videoeditointiin. Tosin musiikkia varten pitää oman makuuni sopiva (varoitus hifistelysana tulossa) DYNAMIIKKA säädellä. :p Noiden kajareiden ansiosta kuulee myös jos jokin levy miksattu säröllle tms.. Aiheutti harmitusta alussa.. Meinaan luulin niiden olevan rikki.

Äänikorttina toimii DacMagix Sx. Pyyhkii hinta/laatusuhteellaan kalliimpia. Boonuksena volumesäätö. Ja muutamaa eri usb-dacia käyttäneenä - hinta ei aina kerro laadusta..
 

pexi

Evo V -98, V70 D4 AWD -14, Octavia TDi RS -15
Liittynyt
22 Huhtikuu 2003
Sijainti
Lohja
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Meikäläinen kun ei niin leffoista piittaa, niin kaikki muut kajarit paitsi pääkajarit ja subi on olleet pitkään vaatehuoneessa säilössä.

Siksi kiinnostaakin, että millä asetuksilla kuuntelette yleensä musiikkia? Silloin kun itsellä tuo teatteri oli pystyssä, niin käytin musiikissa aina perinteistä stereo modea, kun en saanut mitenkään korvaa miellyttäväksi jos oli useampia kajareita käytössä.
Tarpeen vaatiessa toki sai tuvan täyteen mölyä, mutta ei se mikään kuuntelunautinto ollut.
Kajarit on kaikki JM-Labin tuotteita ja samaa sarjaa ja vahvari on reilut 10v vanha Pioneerin 7.1 laitos. Ääni otetaan joko suoraan digitaalisena levyltä tai analogisena tietokoneelta. (juu tiedän, on vanhanaikasta :))
Voihan se toki olla, että vanha autohifisti vaan kaipaa simppeliä stereokuvaa, eikä korva ymmärrä monikanavaääntä ollenkaan. :D
 

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

pexi sanoi
Meikäläinen kun ei niin leffoista piittaa, niin kaikki muut kajarit paitsi pääkajarit ja subi on olleet pitkään vaatehuoneessa säilössä.

Siksi kiinnostaakin, että millä asetuksilla kuuntelette yleensä musiikkia?

Takakaiuttimet myös itsellä säilössä osin laiskuuden vuoksi ja on siinä esteettisiäkin syitä, ei oikein ole siistiä sijoitusmahdollisuutta.

Mutta tosiaan stereona musiikki, paitsi mitä nyt nykyisessä käyttöautossa taitaa olla edessä keskikaiutin myös, ei mitään hajua mitä se toistaa, mutta suht kelvolliselta kuulostaa vakiosoittimeksi.
 

cubeqtio

Mr. Cube
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
28 Tammikuu 2009
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

pexi sanoi
Meikäläinen kun ei niin leffoista piittaa, niin kaikki muut kajarit paitsi pääkajarit ja subi on olleet pitkään vaatehuoneessa säilössä.

Siksi kiinnostaakin, että millä asetuksilla kuuntelette yleensä musiikkia? Silloin kun itsellä tuo teatteri oli pystyssä, niin käytin musiikissa aina perinteistä stereo modea, kun en saanut mitenkään korvaa miellyttäväksi jos oli useampia kajareita käytössä.
Tarpeen vaatiessa toki sai tuvan täyteen mölyä, mutta ei se mikään kuuntelunautinto ollut.
Kajarit on kaikki JM-Labin tuotteita ja samaa sarjaa ja vahvari on reilut 10v vanha Pioneerin 7.1 laitos. Ääni otetaan joko suoraan digitaalisena levyltä tai analogisena tietokoneelta. (juu tiedän, on vanhanaikasta :))
Voihan se toki olla, että vanha autohifisti vaan kaipaa simppeliä stereokuvaa, eikä korva ymmärrä monikanavaääntä ollenkaan. :D

Itse olen 2.1 (kakkoneykköne) -miehii. :p siis Stereona basson kera. Itse en välitä 48839.49 megahypersurroundeista. Ei oo mun juttu vaikka leffoissa kuulostaakin mahtavalta.

Mulla on oma "miesluola" missä kajarit. Miesluolan leffakajarit on Addon Four. :)
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Mun pitäs hommata pa vahvistin ja sit taas kotiteatteri vaatis päivityksen mutta sijoitus summa taitaa nyky päivänä olla 4numeroisia lukuja :(
 

Midnight Walker

Evo IX -07
Liittynyt
20 Elokuu 2004
Sijainti
Kotka
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Itse kuuntelen musan stereona ja katselen telkkuakin stereona. Taka ja keskikajarit käytössä kun pistetään leffa pyörimään, pelaan tai jos on jotain sellaista musaa joka on miksattu 5.1 setille. Täältä löytyy siis kohtuullinen 5.1 setti ja erikseen vielä tälläinen pieni 2.0 setti tietokoneen luota millä hiljaisella äänen voimakkuudella soi taustamusa ihan hyvin. Tietysti subbari olisi tähänkin hyvä, mutta jos haluan kuunnella suuremalla volumella tässä niin pistän kuulokkeet päähän. Kerrostaloasumisessa kun muutenkin huonona puolena on se että nykyinen kotiteatterisetin subbarikaan ei ole päässyt juurikaan näyttämään kunnolla kynsiään, jotta naapurirauha säilyisi... :)

Viimeisin lisä kotiteatterisettiin oli Verkkokauppa.comin bluetooth vastaanotin. Ideana oli että saa heitettyä musaa soimaan tietokoneelta ilman piuhojen kytkentää tuohon pääsettiä ohjaavalle vahvarille. Sanotaan nyt että semityytyväinen. Tarkasti kun asettaa tuon boksin niin soi pätkimättä. Vähän jos on liikaa matkaa tai jotain edessä niin tuntuu aika helposti pätkimistä esiintyvän. Hyvänä puolena oli se että ainakin oma mäkki löysi tuon heti ja toimii ilman ihmettelyä. Win8 kone taas ei toiminut suoraan. Vastaanotin kyllä löytyy, mutta ei toista sen kautta. Täytyy jossain vaiheessa ihmetellä lisää kun löytää motivaatiota.

Seuraava lisä voisi olla jossain vaiheessa kohtuullinen kuulokevahvistin. Töissä käytän kuulokkeiden vaihvistimena usb-liitäntään kytkettävää vahvaria. Kotona nuo kotiteatterivahvareiden kuulokeliittimet riittävät juuri ja juuri nykyisille kuulokkeille. Erillisen kuulokevahvistimen hankinta ollut jo ikuisuuden listalla, mutta aina se vaan on jostain syystä jäänyt.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

pexi sanoi
Siksi kiinnostaakin, että millä asetuksilla kuuntelette yleensä musiikkia? Silloin kun itsellä tuo teatteri oli pystyssä, niin käytin musiikissa aina perinteistä stereo modea, kun en saanut mitenkään korvaa miellyttäväksi jos oli useampia kajareita käytössä.
Tarpeen vaatiessa toki sai tuvan täyteen mölyä, mutta ei se mikään kuuntelunautinto ollut.

Varmasti 99% ihmisistä kuuntelee kahdelle kaiuttimelle äänitetyn musiikin myös pelkästään kahdella kaiuttimella. Onhan noita monikanavaäänitteitä erikseen, osa ihan hienostikin tehtyjä.
Mulla itsellä usein miten pelkät Genelecit käytössä, tietyn tyyppisellä musiikilla sitten subbari päälle jos haluaa ihan matalimmat huminat mukaan.

Mä olen noiden takakaiuttimien sijoitusongelmat korjannut todella pienikokoisilla kaiuttimilla. Saa hyvin seinälle molemmin puolin ja riittää siihen tehostekäyttöön mitä leffoissa yleensä tulee. Monikanavamusiikilla ei kyllä enää oikein toimi.
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Mä kyselin tuossa kesällä 5x genen one + subi +yamaha yhdistelmää niin ~1500e olis ollu hintaa :(

Eli vielä mennään audio pro cinema 440 + soud audio subi vanhan pro casterin voimin
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Niistä pikkugeneleceistä ei oikeasti lähde mitään kovin huikeita äänenpaineita, mutta vähän rauhallisempaan leffakäyttöön varmaan riittää. En tiedä miten sitten olohuonekäytössä muuten, kun eivät ole läheskään niin suuntaavat kun nuo isommat mallit.
Melkein OK-taloon alkaisin itse kasaamaan pikkuhiljaa stereosta ensin. Noi Genelecin isommat subbarit on vaan aika pöpin hintaisia..
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Niistä pikkugeneleceistä ei oikeasti lähde mitään kovin huikeita äänenpaineita, mutta vähän rauhallisempaan leffakäyttöön varmaan riittää. En tiedä miten sitten olohuonekäytössä muuten, kun eivät ole läheskään niin suuntaavat kun nuo isommat mallit.
Melkein OK-taloon alkaisin itse kasaamaan pikkuhiljaa stereosta ensin. Noi Genelecin isommat subbarit on vaan aika pöpin hintaisia..

joo ei ne mitään äänenpaine laiteita ole… meidän pienessä olohuoneessa ne riittäisi, suurin ongelma on millä ohjata, edullista pelkkää esiastetta missä olisi 2 optista
tuloa ei tahdo olle...
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Mr mmc sanoi
joo ei ne mitään äänenpaine laiteita ole… meidän pienessä olohuoneessa ne riittäisi, suurin ongelma on millä ohjata, edullista pelkkää esiastetta missä olisi 2 optista
tuloa ei tahdo olle...

Osta käytettynä joku AV-vahvistin missä on esivahvistinulostulot? Mä ostin 30e moisen ja kaveri tais maksaa 150e jostain uudemmasta missä oli HDMI:t ja noi uudet HD-kodekit.

Mä mietin pitkään noiden G3/8030:n ja M040 välillä, kun halusin jotain mitä ei tarvitse ainakaan vaihtaa pois. Hintaluokka alle ton sun budjetin.
Ei kyllä kaduta tää M-sarja yhtään, mun mielestä huomattavasti paremmin vastetta rahalle. Oikeastaan ainoa puute itselle on toi kaiutinritilän puute, niin joku voi oikeasti vaikka särkeä nuo ;D Toi aktiivikaiuttimien bassosäätö on oikein miellyttävä keksintö, kun voi vetää ihan takaseinään kiinni kaiuttimet.
 

Mr mmc

CS5W ralli///art
Liittynyt
18 Maaliskuu 2004
Sijainti
Polvijärvi
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

on mulla tuossa pro casterin 7.1 vaffissa ulos tulot mutta se ei ole oikein kohina vapaa, ei nyt paha mutta kumminkin…

pitää vähän suunnitella jos nyt alkuun hommailee esim. parin eteen ja ohjaa tuolla procasterilla, pitäs miettiä mitkä genet/ joku muu aktiivi olis se
hyvä pääkaiutin vaihtoehto, rakentelis pitemässä juoksussa niin köyhäkin onnistuisi...
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Tuli askarreltua uusi humppakuutio enemmän elokuvakäyttöä varten syksyllä. Elementtinä sama vanha Infinity Kappa Perfect 10.1, minkä olen joskus juniorina säästöistäni hankkinut. Tilavuutta about 50 litraa, kaksi refleksiputkea ja sisätuennat. Viritystaajuus jossain 24Hz kulmilla, simuloidussa vasteessa -3dB kivasti 23Hz kohdalla.

Ulkonäkö ei nyt mennyt ihan niin lapaan, kun hiomakone olikin landella. Jostain syystä loppui tuo käsin nitkuttamisen mielenkiinto jossain vaiheessa...

subbari_uusi.jpg


Totuus on kuitenkin se, että näissä alapääjutuissa tuntuu olevan koolla väliä ;D

Vanhaan puolet pienempään suljettuun verrattuna herkkyyttä uudella refleksillä ~8dB enemmän tuolla 26 Hz tuntumassa. Se on aika helvetin paljon lisähönkää leffatehosteisiin.
Eikä kyllä huonontunut musakäytössäkään yhtään, melkeinpä päinvastoin.
 

timppa811

Member
Liittynyt
21 Syyskuu 2010
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Mulla on etukaiuttimina tällaiset http://www.hifitalo.fi/dynavoice_challenger_m-65ex

Ja subbarina http://www.lsound.eu/svs-pc12-nsd-dsp-subwoofer.html

Antimode on vielä vahvistamassa alapäätä, mutta siltikin ison huoneen takia toisto ei ole niin hyvä kuin haluaisin. Tykkään vahvasta alabassosta <25hz ja speksien mukaan tuon subbarin piti olla hyvä juuri siinä(luvataan 16hz -3db).

Takakaiuttimia ja keskikaiutinta olen alkanut miettiä. Onko raadilla hyvää ja halpaa jalustakaiutinta tiedossa =)
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

timppa811 sanoi
Ja subbarina http://www.lsound.eu/svs-pc12-nsd-dsp-subwoofer.html

Antimode on vielä vahvistamassa alapäätä, mutta siltikin ison huoneen takia toisto ei ole niin hyvä kuin haluaisin. Tykkään vahvasta alabassosta <25hz ja speksien mukaan tuon subbarin piti olla hyvä juuri siinä(luvataan 16hz -3db).

Iso huonehan auttaa just tonne ihan alas? Itsellä tulee just toi mittauksissa näkyvä vähän 26-27 Hz taajuudella oleva piikki huonemoodista kun on ~6x7m huone. Kaiuttimien ja erityisesti kuuntelupaikan sijoitus vaikuttaa tietysti tosi paljon siihen, että mitkä huonemoodit vahvistuu.
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Itse kanssa vähän päivittelin.. vanha 42" plasma meni vanhemmille ja koska näemmä missas plasmojen loppuunmyynnit (Hitto kun ois sen VT65 flagshipin lipastanut.. oli se kyllä 5K hintainenkin..) oli pakko mennä LCD leiriin.. ongelmana siellä oli että oled on p*skaa (kärsii samoista ongelmista kuin plasmat alkuaikoina), ja keskimäärin isot fullhd LCD (50"+) paneelit on myös p*skaa. (jo hintansa takia. halvalla vaan ei saa niin hyvää ku in tarvin).

Koska mahdollisuudet oli vähissä niin piti selvittää missä on parhaat isot paneelit fullhd käyttöön ja vastaus löytyikin useamman netinsurffaustunnin jälkeen.. toisen sukupolven 4K malleissa. Ja näissä taas kaarevuus ei napostanut ja hintakin ois karannut 65" aika korkealla (4K hujakoille) ja koska joutuin rakentamaan kirjahyllynkin käytännössä uusiksi (leventää 30cm puoli ja tekemään uudet hyllyt) niin pitkällisen tutkinnan jälkeen käteen tarttui tuommonen 3K ovh hintainen Sonyn eisa-voittaja/muissakin testeissä hyvin pärjännyt 55" X9005B 4K töllö todella upeilla kaiuttimilla (ei niitä usko ennenkuin näkee.. monesti ei edes muista startata enää kotiteatterivehkeitä televisio ennenku sittenkun tajuaa että miksi ei oo vahvistimessa valoja..) Isompi ei ois mahtunut.. tai ois joutunut luopuu kajareista.. ja totesin että tuolta mun katseluetäisyydeltä tuo on just oikea koko.. ja jos tarvin isompaa laitan tykin. (Ja laskettu niin että tuon kirjahyllyn peittäisi alleen juuri 100" reunakiristetty kangas.

Etukajareina toimii 15v sitten ostamani Jamon Classic 8 malli, joiden kaveriksi löysin VIIMEINKIN toisen parin samanlaisia.. jotka tuli niiden päälle ja 6 ohmiin johdotus, Jamo Megalinet Pitäähän se olla päälle 2 metriset kajarit :D, Keskiäänenä Jamon concert joku, takaääninä (tai puristina.. sivuääninä).. 5.1:essähän ne tulee enemmän "sivulle" kuin taakse. JBL jotkut vanhat erittäin laadukkaat(?) monitorit (JBL Control CM42SW). Subbarina on 15" SPL Dynamics Pro 110-130 litran refleksikotelossa, jonka vahvistimena on (pitäisi olla 1KW monopääte, joka paloi tuossa muutama vuosi sitten ja ollut korjattavana pitempään.. nyt ajan subbaria toisella kotiteatterivaffilla.. ja jytiseehän se tuolla 50W kanavatehollakin ihan ok..)

Vahvistimeksi päivitin Onkyon uusimman TX-NR636 7.2 vahvistimen yhden asian takia.. ostaessa sai nämä uudet "dolby atmos" kajarit kaupan päälle.. eli kyseessä on kattoon/kaittumien päälle ylöspäin suunnatut kajarit jotka luo.. noh.. "tilaääniä".. lintujen ääntä, puron soljuntaa you name it.. geneeristä ympäröivää ääntä.. en ole tätä vielä kun testannut kun firmis pätsi tuli kuukausi sitten ja kajarit pari viikkoa sit.. enkä edes tiedä minkälaista tukea se vaatii elokuvilta. (vielä) Semmosta..

Liitteenä kuva kirjahyllystä jossa näkyy nuo uudet osat mitä joutuin tekee.. vielä pitäs reunanauhaa hommata niin ois valmis. Katsotaanpa miten käy.
 

Liitetiedostot

  • PC180013 (Medium).JPG
    PC180013 (Medium).JPG
    171.2 KB · Lukukerrat 396
  • megaline.jpg
    megaline.jpg
    127.9 KB · Lukukerrat 414

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

J. Puhakka sanoi
Etukajareina toimii 15v sitten ostamani Jamon Classic 8 malli, joiden kaveriksi löysin VIIMEINKIN toisen parin samanlaisia.. jotka tuli niiden päälle ja 6 ohmiin johdotus, Jamo Megalinet Pitäähän se olla päälle 2 metriset kajarit :D,

Ymmärsinkö oikein, sulla on kaks paria samanlaisia kaiuttimia päällekkäin? Siitä tulee kyllä käytännössä melko paljon ongelmia, koska kaksi samaa ääntä toistavaa kaiutinta eri kohdissa aiheuttaa kampasuodinefektiä, eli pitkin taajuusvastetta kaiuttimien äänet kumoaa ja vahvistaa toisiaan.
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Ymmärsinkö oikein, sulla on kaks paria samanlaisia kaiuttimia päällekkäin? Siitä tulee kyllä käytännössä melko paljon ongelmia, koska kaksi samaa ääntä toistavaa kaiutinta eri kohdissa aiheuttaa kampasuodinefektiä, eli pitkin taajuusvastetta kaiuttimien äänet kumoaa ja vahvistaa toisiaan.

Eiku kai ne niinku näkyy yhtenä kaiuttimena vahvistimen näkökulmasta. :D, samasa johtoparissa ne on kiinni..

Ne on niinku alemman kaiuttimen plussasta ylemmän kaittimen miinukseen ja ylemmän kaiuttimen plussasta alemman kaiuttimen miinukseen. 6ohm minun laskuopilla (4ohm per kpl) (Ja vahvistinkaan ei luonnollisesti lämpeä niin paljoa kuin 4ohm soitettaessa) Ei ainakaan äänessä näy ongelmia soi just niin hyvin kuin aina ennenkin ;D
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Vahvistimen näkökulmalla ei niin ole väliä ;D Mutta jos tuntuu toimivan, niin hyvähän se sitten on.
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Tästä voi kuitenkin lukea aiheesta: http://www.genelec.fi/faq/akustiikka/useampi-kaiutin-kanavassa/

Pahoittelen Genelec-tulvaa :)
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Tästä voi kuitenkin lukea aiheesta: http://www.genelec.fi/faq/akustiikka/useampi-kaiutin-kanavassa/

Pahoittelen Genelec-tulvaa :)

No nuo edelleenkin soi yhtenä elementtinä vai meinaatko että jos on kaiuttimessa useampi elementti (asia josta genelec miehet ei voi tietää mitään) (esim jamoissa taitaa olla 2 bassoa, 2 keskiääntä ja yks disse samassa kajarissa) niin nekin kumoaa toinen toisensa? :D Jamoissa jopa pystyy erikseen johdottaa yläpään ja basson jos haluaa (siltaus) jos niitä haluaa ajaa isommalla teholla. Nä meitin jamotkin on sitä vintage aikaa kun jamot ruukas maksaa melkein 10tmk pari.. omat oli 8000mk, ei näitä nykyajan tilipitappitilipitappi vehkeitä.
(ei en ole hifisti, ja tykkään elokuvista ja että soundi packs some punch)

Musiikin kuunteluun vahvistemessa on mono, stereo surroundit, sit joku ihme pure moodi jossa sammuu vahvistimesta näytöt yms.. (kysyttiin tuossa ylempänä)
Oletettavasti tuo ohje koskee vaan nuita geneleccejä jotka on suuntauksen? takia sit nuin. en voi tietää.

Hehe:
Tämä ei ole hyväksyttävä tilanne studioissa.
..
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Kuten kirjoitettu, ongelma on suurimmillaan korkeilla taajuuksilla. En ole itse ainakaan koskaan törmännyt kaiuttimeen, oli se muuten kuinka mörkömäinen tahansa, jossa olisi kaksi diskanttielementtiä.

Tyypillisesti 2-tiekaiuttimessa jakotaajuus varmaan jossain 2-3 kHz kohdalla, jonka alapuolella samaa ilmiötä myös esiintyy, mutta ei yhtä voimakkaasti. Johtuu liene siitä, että äänen aallonpituus on pidempi, jolloin etäisyyserot on suhteessa aallonpituuteen paljon pienempiä kuuntelupaikalle.

Esimerkkinä voisi olla subbari vastakkaisvaiheisena pääkaiuttimiin nähden, kyllähän ne jakotaajuuden kohdalta kumoaa toisensa. Tässä on kyse ihan samasta ilmiöstä.
Subbari ja pääkaiuttimet toistaa osin samoja taajuuksia, jonka takia jakosuotimella vaimennetaan molempia hieman jakotaajuuden kohdalta. Tällöin oikeassa vaiheessa olevat äänet voimistavat toisiaan ja tulee tasainen taajuusvaste.

Sulla on nyt hieman samantyyppinen tilanne, mutta vielä vaikeammassa paikassa. Kaksi kaiutinta toistaa yhtäaikaa samaa ääntä, jolloin etäisyyserosta ja taajuudesta riippuen sun korvaan tuleva ääni on joko samassa tai eri vaiheessa, jolloin se tietty taajuus korostuu tai kumoutuu. Voit varmaan havainnollistaa tätä kuuntelemalla jotain kappaletta ja siirtymällä kuuntelupaikalta aavistuksen johonkin suuntaan. Ääni varmaan muuttuu melko radikaalisti.

Toivottavasti ymmärrät mitä yritän tarkoittaa ;D

Tässä vielä komea animaatio googlesta:

u12l3banimn.gif


Tällä ei siis ole mitään tekemistä vahvistimien tai johdotuksen kanssa. Liittyy ainoastaan siihen mitä kaksi erillistä äänilähdettä jossain tilassa aiheuttaa.

Jos kyseinen ilmiö ei haittaa, niin ei mikään tietenkään estä tekemästä niinkuin olet tehnyt. Lähteehän tuosta nyt entistäkin enemmän mökää ja onhan ne komean näköiset ;D
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Nytkun tarkemmin ajattelee niin semmonen pro-hifisti jolla just on johdotkin jossain legopalikoiden päällä kävi kerran kuuntelemassa nämä ja ei ollut muuta valittamista kuin että muuten hyvät mutta diskantti on hivenen vaimentunut, en tiedä vaikuttaako tuo miten tuohon sun juttuun.. Tuli vaan mieleen.. Se mikä mulla on ollut mielessä tosin että pitäs toinen pari kääntää "ylösalaisin" jolloin diskantit ois päällekkäin.. nythän se on jotenkin basso basso keskari disse | basso basso keskari disse. .. Ja diskanttihan on hyvinkin suunnattu ja en hirveästi kuuntele tuolla 2 metrin korkeudessa mitään :D (Ja tarkotus olisi että siinä vaiheessa kun saan tehtyä yhteinäisen suojan tuohon niin flippaan ne niin että on basso basso keskari disse | disse keskari basso basso.. mene ja tiedä, lisäsin jälkikäteen kuvan tähän)

Koitin tuossa niin en tiedä onko jossain jotain vikaa mutta ei tuolta huoneen perältä (matkaa noin 4.5m), kyllä oo oikein mitään eroa missä kohdin heiluu.
Tosin näissä on kaiken maailman epäpyhiä DSP asetuksia jne päällä.. mitattu jollain vahvistimen automaatilla ja verifoitu mittanauhalla :D

Tuossakin kuvassa minkä laitoit on nuo kaiuttimet ns. "off axis", eli ne ei oo ns. samassa kohdassa.. niinku mulla.. jota yritin just sanoa tuolla että ne on "ns. yksi kaiutin", vaikkakin useammalla kajarilla.. vai meinaatko että esim nämä: http://www.dali-speakers.com/en-US/Loudspeakers-1/MEGALINE.aspx ei toiminut ollenkaan? :D

Mut toki, oot ehkä oikeassa tuossa diskantti hommassa.. en itse ole paras siitä sanomaan kun en itse kuule yli 8khz mitään :-X
+ Toki jos tuossa ois itelle joku ongelma, voisin helposti ottaa toisen dissen pois käytöstä, mutta kuten sanoin.. Ei ongelmaa, mut käynpä kuuntelemassa ja heilutan päätä :D
 

Liitetiedostot

  • ohnoes-jamo.jpg
    ohnoes-jamo.jpg
    81.9 KB · Lukukerrat 421

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Sulla on toi kuvan tilanne pystysuunnassa, eli käännä päätä 90 astetta. Toinen diskantti on about korvan korkeudella ja toinen metrin ylempänä :)
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Sulla on toi kuvan tilanne pystysuunnassa, eli käännä päätä 90 astetta. Toinen diskantti on about korvan korkeudella ja toinen metrin ylempänä :)

eli käännä päätä niinku miten.. katsoen oikealle vai korva penkkiä kohti? :D
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

J. Puhakka sanoi
eli käännä päätä niinku miten.. katsoen oikealle vai korva penkkiä kohti? :D

Silleen että A on jotain sun hiusten ja leuan väliltä, s1 on sun alempi Jamo ja s2 on sun ylempi Jamo :)

Voi olla että diskantit vierekkäin joko parantaa tai pahetaa tilannetta. Sitten tulee tosi lähelle samalta etäisyydeltä korkeat äänet, niin voi vaikuttaa entistä suttuisemmalta kun on aavistus eroa sijainnissa kuitenkin.
 

J. Puhakka

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
7 Tammikuu 2003
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

MakeM sanoi
Silleen että A on jotain sun hiusten ja leuan väliltä, s1 on sun alempi Jamo ja s2 on sun ylempi Jamo :)

Voi olla että diskantit vierekkäin joko parantaa tai pahetaa tilannetta. Sitten tulee tosi lähelle samalta etäisyydeltä korkeat äänet, niin voi vaikuttaa entistä suttuisemmalta kun on aavistus eroa sijainnissa kuitenkin.

Heheh, yritin eka vaan keskittyä liikuttelee päätä ja tipukävelee ja kaikkia muuta ja sitten alko tulee semmonen outo elämys että hmm.. ihan niinku ei toisesta kajarista kuulus, varsinkin kun oli eka surround päällä ja niinhän se oli.. toisesta parista oli irronut johto kun tuon 2.5 metrisen kirjahyllyn siirtely ei oo mitään lasten hommaa (piti eilen laittaa usbi kovo kii 4K matskua varten) + kun piti vetää piuhat "just oikean mittaisiksi".. noh.. piuha takas kiinni ja sit taas tuli normimeininki.. ja totesin että toki kumpaa tahansa kaiutinta päin liikuttaessa ääni muuttuu mutta keskelle palatessa se yhdistyy "oikeaksi", en huomannut itse korkeudella mitään eroa.. voi johtua siitä että oon tosiaankin "kuuro" :D, koitin jollain 6 eri tyyppisellä musallakin.. musa vaan tuntu olevan balanssissa pään asennosta riippumatta, ehkä hyvin pieniä eroja saattoi olla mut ei niitä huomaa ellei niitä osaa etsiä.. no mulle on tärkeää että rokki soi jätän sen hifistelyn suosiolla muille :peukku
 

MakeM

Active Member
Liittynyt
2 Elokuu 2008
Sijainti
Espoo
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

J. Puhakka sanoi
No nuo edelleenkin soi yhtenä elementtinä vai meinaatko että jos on kaiuttimessa useampi elementti (asia josta genelec miehet ei voi tietää mitään)

Ainiin, pakko laittaa ;D
http://www.genelec.com/products/1036a/
 

Dom

Eclipse GST 99
Liittynyt
7 Heinäkuu 2007
Vs: Kotiteatteripäivitystä pukkaa

Kun useampi elementti päällekkäin lähellä toisiaan toistaa samaa signaalia puhutaan linjalähteestä ;). Linjalähde vähentää ylös ja alas suuntautuvaa ääntä.

Esimerkkinä suomalainen Aurelia Graphica, jossa kolme päällekäistä diskanttia: http://audiovideo.fi/testi/aurelia-graphica-kaiutin-testissa
"Yhtä aikaa sekä erikoisesta että ääritavallisesta rakenteesta johtuen Aurelia Graphica toimii linjalähteenä eli se säteilee suurimman osan äänestä suoraan eteenpäin ja sivuille. Sen sijaan ylä- ja alaviistoon lähtee paljon tavallista vähemmän energiaa. Tuloksena on suoraa ääntä sotkevien lattia- ja kattoheijastusten huomattava väheneminen."

Muokattu: halusin vain tuoda esille, että useampaakin diskanttia/keskiääntä hyödynnetään
 
Ylös Bottom