M: Mitsubishi Eclipse 1g, vapari

Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Laitetaas alustavaan myyntiin tuo oma Eclipse jolla on tullut viimeinen 10 vuotta kohta ajeltua (en enää muista tarkemmin) Väri musta, kuvia lisäilen myöhemmin mikäli mielenkiintoa esiintyy. Eli katselen tarjouksia ja sen mukaan edetään. En myy osia, vaan koko auton kerralla.

Ensimmäisen korin Eclipse -94, vapari, 4G63. Mittarissa lukemaa aivan reilusti 347 tkm ja sen näkee auton kunnosta, ei ole ihan eilinen enää mitenkään päin katsottuna. Auto on ajokuntoinen mutta rehellisyyden nimessä sanoisin autoa lähinnä varaosakelpoiseksi. Ollut viime vuodet myös talvikäytössä ja ympärivuotisena käyttöautona. Paljon on uutta osaa laitettu, mutta paljon olisi myös tehtävää jotta hyvän saisi. Autoon upotettujen osien vuoksi tämä ei lähde ilmaiseksi, joten jos en tästä tyydyttävää hintaa saa, niin sitten jää latoon odottamaan parempia päiviä ja mahdollista kunnostusta. Silloin tähän uppoaa ahdin ja fantastiljoona hevosta, tai sitten työnnän paaliin koko kapineen. Tällä hetkellä ei aika, tila eikä motivaatio enää riitä harrastukseen.

Alla plussia ja miinuksia, vuodet ja kilometrit muistista vedettynä:

+ Moottorilohkona 6-bolt (vaihdettu ennen minun omistusta, tehtaalta tullessa tässä on ollut 7-bolt), eli kone avattu joskus 210 tkm kohdilla.
+ Tasapainoakselit poistettu
+ Jakopääremontti vesipumppuineen tehty viime kesänä n. 15 tkm sitten
+ EGR tulpattu
+ Ohuet alipainelinjat uusittu
+ Kytkin vaihdettu 2019 (35 tkm ajettu)
+ Tehokkaampi 90 A laturi ja suht uusi akku
+ Vuoden vanha startti
+ Jäähdytinkenno vaihdettu toissa vuonna
+ Pakosarja kiina ebay rosteria
+ Pakosarjan jälkeinen osuus taakse asti: teetetty uusi pakoputki vaimentimineen ja katteineen tänä keväänä
+ Etuiskarit uusittu keväällä (muistaakseni KYB)
+ Eteen laitettu pari vuotta sitten tehokkaammat kaksimäntäiset jarrusatulat + isommat levyt 3000GT:n vaparimallista. Takalevyt ja satulat muutaman vuoden vanhat
+ Sytytyksen osia uusittu paljon: Puolat, johdot, teho transistori, tulpat viime kesänä
+ Uusi Walbro 255 bensapumppu ja hotwire johdotus akulta sulakkeen ja releen kautta (toimii silloin kun pumppu normaalistikin toimii)
+ Valoille rakennettu releohjaus, myös LED lisäpitkä asennettu
+ Kahdet 16" alumiinivanteet joista toiset alkuperäiset Mitsubishin vanteet, ei kuitenkaan Eclipsestä. Kesäkumeissa ehkä nipinnapin laillinen pinta, riippuen mittauskohdasta, talvirenkaissa nastat ok mutta ikää jo se 5-6 vuotta.
+ Alusta on kuulematiedon mukaan massattu v.2010 ja sen ansiosta pohja ei ole vielä kokonaan mätä
+ Eli jos ei auto muuten kiinnosta niin tästä saa ainakin (vielä) toimivan 2.0 16V vapari tekniikan vaikkapa naapurin puutarhatraktoriin (huom. kunhan korjaa tyhjäkäynnin). Itse en ole koskaan konetta taikka kantta avannut.


- Vasen kylki ottanut parkkipaikalla osumaa (painauma ja naarmuja, samalla paikattu rengaskotelon kulma ottanut uudelleen osumaa)
- Oikean takapyörän rengaskotelo kaipaa paikkausta, tästä ei tosin katsuri viime kesänä sanonut mitään. Vasen korjattu mutta kaipaa maalipintakorjausta.
- Vasen helmakotelo korjattu pari vuotta sitten ja kaipailisi pintakorjausta. Oikea helmakotelo varmaankin sama homma edessä
- Lakkapinta kärsinyt kauttaaltaan ja maalipintakin huono
- Taka oikea pyöränlaakeri kaipaisi vaihtoa tai kiristystä
- Taka oikea satula tulisi herkistellä, muuten pelaa, mutta käsijarruvipu jumittaa
- Kolmessa nurkassa jarruissa teräspunosletkut mutta yhdessä kumiletku, kun teräspunos antautui katsastuksessa
- Etu oikea tukivarsi ja etuvakaajan puslat pitäisi vaihtaa (korjauskehotus, uusi tukivarsi, puslat ja koiranluut tulee kyllä mukana)
- Ei ilmastointia, purettu pois autosta toimimattomana
- Näköjään ohjaustehostimen jäähdytin alkanut tiputella
- 2. ja 3. vaihteen synkrot korahtavat helposti huolimattomissa vaihdoissa, mutta muuten laatikko pelaa aivan mainiosti
- Vanha auto joten pientä sanomista siellä täällä korissa, sisustassa ym.
- Leima menee umpeen 07/2021

- Isoimpana miinuksena SAMMUU RISTEYKSIIN JA VALOIHIN! Tätä ongelmaa on ollut viimeset 100 tkm enkä ole onnistunut vikaa selvittämään. Paljon on kaikkea yritetty mutta viimeistä ratkaisua ei löytynyt. Motivaatio ja mielenkiinto loppui nyt kokonaan.

Tiivistettynä: Tekniikka toimii kunhan tyhjäkäynnin korjaa, voi silti ajaa. Kori alkaa mädäntyä käsiin mutta on vielä täysin pelastettavissa.

Sijainti Jyväskylä. Laitetaan lähtöhinnaksi suoraan 1000 € koska sen alle en tule tästä luopumaan. Kaupat tulee heti 1500 € mutta koska kukaan ei noin paljoa tuu tarjoamaan, harkitsen myös pienempiä tarjouksia. Autoa saa tulla koska vaan katsomaan lähiaikoina, pian vien auton kuitenkin vähän kauemmas säilytykseen. Yhteydenotot privana tai o4o viis seiska viis 88 45

Tarjolla myös 1.6 koneella oleva Seat Leon mk2, -06, auto tosin puolison nimissä. Osta samalla kerralla kaksi korjaamon iloa!
 
Viimeksi muokattu

TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
Eikös valtio alla 2 k€ jos viet paaliin ?
Auto täytynyt olla omistuksessa vuoden ajan, täytyy olla liikenne käytössä ja mikä on ehdoissa, palkkio annetaan uuden auton ostokseen, ei käsirahana, kuinkakohan monta kertaa tääkin asia pitää kerrata että se "romutuspalkkio" ei ole mikään raha nippu, ja se on enintään 2K, vähintään 1000€ (miinus verot ja kulut)
 

Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
On mietitty romutusta sähköpyörän hankintaan mutta siihen sais "vain" tonnin, ei anna oma moraali myöten romuttaa tätä autoa kuitenkaan... Sitä paitsi tämän vuoden romutuspalkkiot taitaa olla jo loppu
 

outonaapuri

Active Member
Liittynyt
13 Kesäkuu 2011
Kun en ecleistä mitään tiiä niin vissiin etuveto? Ei sillä, ei mullakaan kyllä aikaa yhdellekkään lisäharrasteelle olisi..
 

TuplaNokka

PunkkaRacingTeam
Liittynyt
1 Helmikuu 2015
Kun en ecleistä mitään tiiä niin vissiin etuveto? Ei sillä, ei mullakaan kyllä aikaa yhdellekkään lisäharrasteelle olisi..
Gsx on ainut nelikko malli, muut on etuvetoja, gs on vapari ja gst turbo malli ja gsx neliveto turbo, 1g mallit kaikki 4g63/63T koneella
 

Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Kun en ecleistä mitään tiiä niin vissiin etuveto? Ei sillä, ei mullakaan kyllä aikaa yhdellekkään lisäharrasteelle olisi..
Joo tää on etuveto. Jotkuthan näihinkin on sovittanut nelivetoa mutta vaatii vähän korihommaa, kardaanin ja takakelkan kiinnikkeitä ei tainnu olla etuvedon korissa valmiina. Tuu vaan hakemaan, eiköhän tälle joku hinta leivota.
 
Viimeksi muokattu

outonaapuri

Active Member
Liittynyt
13 Kesäkuu 2011
Joo tää on etuveto. Jotkuthan näihinkin on sovittanut nelivetoa mutta vaatii vähän korihommaa, kardaanin ja takakelkan kiinnikkeitä ei tainnu olla etuvedon korissa valmiina. Tuu vaan hakemaan, eiköhän tälle joku hinta leivota.

Hmm ei mulla kyllä oikeasti aikaa olisi tällä hetkellä millään yhdellekkään lisäprojektille, mutta vähän kyllä kiehtois. Jos viitsit muutaman kuvan viskata vaikka yv niin täytyy tuumia jos sille jotain käyttöä/paikkaa silti keksisi, ei noita 6 boltteja kyllä ainakaan paaliin millään hennoisi päästää..
 

Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Hmm ei mulla kyllä oikeasti aikaa olisi tällä hetkellä millään yhdellekkään lisäprojektille, mutta vähän kyllä kiehtois. Jos viitsit muutaman kuvan viskata vaikka yv niin täytyy tuumia jos sille jotain käyttöä/paikkaa silti keksisi, ei noita 6 boltteja kyllä ainakaan paaliin millään hennoisi päästää..
Koitan muistaa huomenna käydä kuvaamassa autoa
 
Ylös Bottom