TOP SECRET osa 4
Kuten jo aikaisemmin on mainittu, tärkeimpänä tribologisena lisäaineena moottorin suojauskyvyn kannalta voidaan pitää kulumisenestolisäaineita. Kulumisenestolisäaineita on käytetty pitkään eri voiteluaineryhmissä, ja nämä lisäaineet voidaan jakaa karkeasti kahteen eri ryhmään EP (Extreme Pressure) ja AW (Anti Wear). On kuitenkin muistettava, että jotkut lisäaineet kykenevät toimimaan kummassakin lisäaineryhmässä.
Suurimpana erona näillä ryhmien välisillä lisäaineilla on pinta-aktiivisuus. EP-ryhmän lisäaineet kykenevät olemaan pinta-aktiivisia ja luomaan metallipinnoille lämmön- ja paineenalaisina tribokemiallisia suojakerroksia, joiden suojauskyky on exponentiaalinen perinteisiin AW-lisäaineisiin verrattuna. Lista lisäaineista on pitkä kuten: molybdeeni, kalium, boori, grafiitti, MoS2 , nfc, dlc , sinkki. Näistä sinkki on ehkä tunnetuin.
Tribologia-tieteen kehittyessä on keksitty ja patentoitu monia huomattavasti sinkkiä tehokkaampia kulumisenestolisäaineita, joiden pintapaineenkesto sinkkiin verrattuna voi olla jopa satakertainen. Nykyisten tribokemiallisten lisäaineiden kehittyessä sinkkifosfaatin osuus öljyn lisäaineena on vähentynyt, sillä sinkkifosfaatin käyttöä rajoittaa myös fosforin kertyminen saastelaitteisiin. Näiden uusien nanopartikkeleihin perustuvien tribokemiallisten lisäaineiden taipumuksena on absorboitua metallihuokosten pintaan muodostaen tehokkaan suojan ja estäen metalliosien kosketukset toisiinsa. Näiden lisäaineiden ominaisuudet vaikuttavat erityisesti moottorin osa-alueissa, joissa ei ole käytössä hydrodynaamista voitelua ja joissa vaaditaan suurta pintapaineenkestoa. Näistä osa-alueista hyviä esimerkkejä ovat venttiilikoneisto, jakoketju ja sylinteriseinämä sekä muut rajavoitelukohteet. Virittämisen yhteydessä näille komponenteille kohdistuvat pintapaineet lisääntyvät ja autotehtaan valmiiksi pienentyneet varmuuskertoimet eivät yksinkertaisesti monesti enää riitä. Nämä on niitä yleisimpiä syitä miksi öljyltä vaaditaan parempia tribologisia ominaisuuksia.
