ABS järjestelmän poisto

Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Tuttavan Pajero jäi saamatta leiman, kun ABS järjestelmä ei toimi. Auto on mennyt ties kuinka monta vuotta läpi katsastuksesta, vaikka absit eivät ole toimineet, en tiedä miten. Mutta nyt oli inssi nohevana huomannut ABS kehät pyörissä, jonka vuoksi oli testannut jarruja: Lukkoon menee. Automaattinen hylkäys. ABS-merkkivaloon on joku aiempi omistaja näppäränä rakentanut viivereleen, jonka vuoksi merkkivalo näyttäisi toimivan.

Vianselvityksen jälkeen selvisi, että elektroninen ABS ohjausyksikkö on rikki, hengetön, ei anna vikakoodeja tms. Piirilevyltä on komponentteja rikki ja vahvasti epäilen, onko tuo enää korjattavissa (kokeillaan toki). Suomesta taikka maailmalta ei tunnu löytyvän ehjiä yksiköitä tilalle. Auto pitäisi kuitenkin leimalle saada, niin ei voi pitkiä aikoja seisottaa asian vuoksi.

Trafin ohjeet vuodelta 2008 (edelleen ajantasainen) sallivat ABS järjestelmän poiston, kunhan se tehdään maahantuojan ohjeiden mukaisesti ja muutoskatsastetaan. ABS on lisävaruste Pajerossa, joten senkään vuoksi estettä ei ole. Rekkarissakaan ei ole merkintää ABS:eista kuulemma. Kysymys: Onko joku poistanut Mitsubishista ABS järjestelmän hyväksytyllä tavalla eli Mitsubishin ohjeiden mukaisesti? Onko jollain nuo ohjeet olemassa? Tietääkö edes maahantuoja ohjeistuksesta mitään? Oleellista on tietää, mitä kaikkea pitää autosta poistaa ja muuttaa (tarviiko abs kehätkin ottaa pois, vai riittääkö vain abs pumpun ohitus). Tuo Mitsun paperi vissiinkin on aika tärkeä, että katsastusmies hyväksyy muutoksen.
 
T. Kiili

Mr. Cyborg
Moderaattori
Liittynyt
28 Helmikuu 2004
Sijainti
kotka
Vs: ABS järjestelmän poisto

Eli lyhkäisyydessään. Jos autoa on valmistettu ilman ABS jarruja, voidaan auto muuttaa ilman moisia olevaksi. Tähän tarvitaan maahantuojalta eroavaisuus lista josta selviää mitkä osat tulee vaihtaa että auto vastaa vertailumallia.

Hankalinta usein näissä swapeissa on että pelkkä jörjestelmän poistaminen ei yleensä riitä vaan esim navat täytyy vaihtaa sen absittoman omiin.
 
Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Vs: ABS järjestelmän poisto

T. Kiili sanoi
Hankalinta usein näissä swapeissa on että pelkkä jörjestelmän poistaminen ei yleensä riitä vaan esim navat täytyy vaihtaa sen absittoman omiin.
Tällainen pelko tässä vähän onkin. Käytännössä esim. napojen vaihto on aivan turhaa, mutta sen voi joutua silti tekemään.
 
Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Vs: ABS järjestelmän poisto

Kun rekkarissa ei lue mitään lukkiutumattomista jarruista, niin eihän niitä silloin tarvitse (tai edes voi) muutoskatsastaa pois autosta? Kun rekkarin merkintöihin ei tule mitään muutoksia.

Ainoastaan ALB = kuormantunteva jarrupaineensäätö on merkitty rekkariin. Jossain Hondassa ALB voi tarkoittaa lukkiutumattomia, mutta Mitsuissa vissiin ei.

Eli, onko tässä mahdollisuus kiertää trafin sääntöjä sen verran, ettei niitä Mitsun lappuja vaadita? Jolloin absien poiston hyväksyntä jäänee pelkästään katsurin omantunnon varaan? Ei ehkä samalle katsurille kannata kuitenkaan viedä. </mutuilu>
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: ABS järjestelmän poisto

Mikez sanoi

kyllä se ALB tarkottaa siinä ettet voi vaan poistaa. Näin oli dynyssäkin.
 
T. Kiili

Mr. Cyborg
Moderaattori
Liittynyt
28 Helmikuu 2004
Sijainti
kotka
Vs: ABS järjestelmän poisto

Mikez sanoi
Kun rekkarissa ei lue mitään lukkiutumattomista jarruista, niin eihän niitä silloin tarvitse (tai edes voi) muutoskatsastaa pois autosta? Kun rekkarin merkintöihin ei tule mitään muutoksia.

Ainoastaan ALB = kuormantunteva jarrupaineensäätö on merkitty rekkariin. Jossain Hondassa ALB voi tarkoittaa lukkiutumattomia, mutta Mitsuissa vissiin ei.

Eli, onko tässä mahdollisuus kiertää trafin sääntöjä sen verran, ettei niitä Mitsun lappuja vaadita? Jolloin absien poiston hyväksyntä jäänee pelkästään katsurin omantunnon varaan? Ei ehkä samalle katsurille kannata kuitenkaan viedä. </mutuilu>

Eikä muutenkaan kannata sokeasti luottaa siihen mitä trafin sivuilla sanotaan, monesti joutunut pettymään kun esim päästöluokat ei pidä paikkaansa tai sitten se että esim mulla taitaa kaikkiin autoihin olla merkitty ALB jarrut vaikka niitä ei löydy yhdestäkään edes vakiona ;D
 
Mikez

Eclipse GS
Club Member
Liittynyt
8 Syyskuu 2006
Sijainti
Jyväskylä
Vs: ABS järjestelmän poisto

T. Kiili sanoi
Eikä muutenkaan kannata sokeasti luottaa siihen mitä trafin sivuilla sanotaan, monesti joutunut pettymään kun esim päästöluokat ei pidä paikkaansa tai sitten se että esim mulla taitaa kaikkiin autoihin olla merkitty ALB jarrut vaikka niitä ei löydy yhdestäkään edes vakiona ;D
Mihinköhän sitä enää tässä maassa luottaisi, ellei viranomaisiin? :eek:

;D
 
Ylös Bottom