Evo 5 pätkii

musi

New Member
Liittynyt
12 Syyskuu 2009
Olin tuossa muutama päivä sitten jääradalla ajamassa. Pari kierrosta kerkesin lämmitellä ja auto pelasi moitteetta, tulin sitten radalta pois ja jätin auton tyhjäkäynnille viilenemään. Auto pyöri sitten siinä tyhjäkäyntiä varmaan 20 minuuttia. Kun läksin takaisin radalle niin auto toimi hyvin kilometrin verran kunnes alkoi nykimään aivan kuin bensa olisi lopussa. Nilkutin sitten kotiin nykivällä autolla joka välillä ei meinannut kulkea ollenkaan. Mutkittelemalla auto veti paremmin, etenkin vasemmalle kaartamalla auto toimii paremmin. Kun auto nykii niin se ei ammu putkessa. Tyhjäkäyntiä auto käy normaalin tuntuisesti, mutta kaasuttelemalla alkaa "turisemaan" ja pätkimään. Kun auton käynnistää se sytyttää moottorin vikavalon, mutta sammuttaa sen välillä kun kaasuttelee. Mihinkäs tuo vikavalon palaminen voisi viitata?

Oma ensimmäinen arvaukseni oli että ei saa bensaa kunnolla, ja katsoin ettei tankin päässä ole roskia imusuodattimessa ja myös konehuoneen filtterin tarkastin. Molemmat oli ok.Bensan painetta en saanut vielä katsottua.

Nyt olisi hyvät neuvot tarpeen!
Onko evo nelosen kaasuläpänanturi yms. samoja kuin vitosessa? Huomenna voisi kokeilla kaverin autosta osia jos ne on vaihto kelpoisia.
 
cubeqtio

Mr. Cube
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
28 Tammikuu 2009
Vs: Evo 5 pätkii

Harri K sanoi
Vikavalon palamiseen on syy, lue vikakoodit, älä arvaile

+1

Vikakoodin luku. Veikkauksia: lambda, suutin, asentotunnistin, kampuran tunnistin.. bensapumppu.
 
musi

New Member
Liittynyt
12 Syyskuu 2009
Vs: Evo 5 pätkii

cubeqtio sanoi
+1

Vikakoodin luku. Veikkauksia: lambda, suutin, asentotunnistin, kampuran tunnistin.. bensapumppu.
Täytyy katsoa koodit. Oikeastaan ensimmäinen vika tämän auton kanssa niin vähän hakusessa nämä perusteet.
Onks jollain heittää suoraan jotain linkkiä missä opastetaan toi lukeminen, englanniksikin käy. Alan kyllä itse googlettamaan sitä nyt, mutta saa heittää suorankin linkin jos löytyy. Ei ole koneseen mitään kaapelia eikä ohjelmistoa, niin rautalankamallilla pitäisi mennä.
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

voi pärse.
toissapäivänä vaihoin tulupat bkr7eix. pikkasen olin pelko päällä niitä edes laittaa kii kun pituusero edellisiin oli melkoinen.. kyllähän auto noilla käy ihan nätisti mut nyt sit täyskaasulla tulee kans näitä hiton pätkimisiä.. Tänään ajattelin laittaa toiset puolat kaverilta kiinni niin selviäisi onko vika niissä.. edellisillä tulpilla pätkiminen oli juuri 2000rpm kieppeillä pintakaasulla.. olen käsittäny et fuel cut on ku meno tyssäis seinään, eikä toi ole sellaista vaan enemmänkin puutumista :seina
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Kärkiväli oli muistaakseni 0,55-0,6. En muista nyt ennee :D
 
lancer evo-r

Evolution V Black Cooler Edition
Liittynyt
11 Heinäkuu 2006
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
voi pärse.
toissapäivänä vaihoin tulupat bkr7eix. pikkasen olin pelko päällä niitä edes laittaa kii kun pituusero edellisiin oli melkoinen..

Mihin suuntaan oli pituus eroa? Kai nyt kierreosa oli saman pituinen?
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
voi pärse.
toissapäivänä vaihoin tulupat bkr7eix. pikkasen olin pelko päällä niitä edes laittaa kii kun pituusero edellisiin oli melkoinen..

? Kummat oli oikean mittaiset , vanhat vaiko uudet ? MIVEC tulpat ovat pidemmät , mitta eroa n 6mm.
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

En muista entisten tulppien mallia mut nämä uudet on puolien päästä puolisen senttiä lyhyemmät. Molempia tulppia kutoseen kuitenki myydään kun asiaa olen hysterioinut tässä jo tovin. Eli puolat ei yllä kunnolla tulpille, hyvin huomaa motarillakin kun alkaa lyödä läpi :seina en ole säätäny kärkiväliä ku musta näissä uusissa se oli sen 0,05 pienempi kun vanhoissa.. ei just sattunu rakotulkkia mukaan tähä reissulle :D
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

tommyz sanoi
Missähän olis vika?

mut mitä ihmettä sit evo 4-6 myydään noita tulppia ja tuntuu muilla ilmeisesti toimivan normaalisti.. vakiopuolat mullakin sielä.. prkl
 
ah-05

Active Member
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
23 Heinäkuu 2008
Sijainti
Hamina
Vs: Evo 5 pätkii

Ja varaosa putkan myyjällähän ei ole voinut käydä kämmiä??? ;)
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere

Liitetiedostot

  • NGK.JPG
    NGK.JPG
    98.1 KB · Lukukerrat 536
  • BKR7EIX.JPG
    BKR7EIX.JPG
    101.4 KB · Lukukerrat 528
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

WTF!?

E. myyjän mukaan "Heittäisin lonkalta, että noita tulppasatseja on myyty Evoihin ja muihin Mitsuihin varmaan satoja. Uskallan siis kohtuullisen suurella varmuudella sanoa, että hyvin toimii :)"

:'( Eli jollain jos tarvetta tommosille niin multa saa halvalla pois kuleksimasta!
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi

Useamman tunnin käytin , googleen ja muihin haku koneisiin ja postaukset olivat tälläisiä :

(Huom.. joku niitä kyllä kehuikin...? :) en tosin ymmärrä miksi ? )

Yhtään varaosaliikettä en löytänyt jotka (näitä BKR7EIX) tulppia evoihin sopiviksi manostivat , mainita oli yleensä : Most of Japanise cars

Across the Evo forums that I've read, two main issues are highlighted:

1. The top half of the plug is shorter the lead has trouble reaching and is a bit of stretch, which can then cause a weak spark/missfire on it's own...
2. The projection is too long, leading the spark being extinguished under high load...Again causing a missfire...

......

Just to note...the BKR's were just terrible and I would never use them again but that said I don't believe many evo owners actually uses them (which is good!!!)

.......

Do not use K's!!!!!

K for Krap......

........

http://www.lancerregister.com/showthread.php?t=356456&highlight=ngk+plugs

.....
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

kiitos jp tästä. :) tuli kyllä kuopion reissulla huomattua ettei auto toimi noilla ollenkaan.. järkyttävää pätkimistä ja tyhjäkäyntikin hävisi välillä :seina suututtaahan toki.. 50e kankkulankaivoon opiskelijalle on sama kun ampuisi itseään päähän ;D
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
kiitos jp tästä. :) tuli kyllä kuopion reissulla huomattua ettei auto toimi noilla ollenkaan.. järkyttävää pätkimistä ja tyhjäkäyntikin hävisi välillä :seina suututtaahan toki.. 50e kankkulankaivoon opiskelijalle on sama kun ampuisi itseään päähän ;D

Tarinan opetus : Seuraavalla kerralla kun jokin osa ei ole samankokoinen/samanlainen tai huomaat jotain muuta outoa , älä asenna sitä vaan palauta myyjälle.
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

-JP- sanoi
Tarinan opetus : Seuraavalla kerralla kun jokin osa ei ole samankokoinen/samanlainen tai huomaat jotain muuta outoa , älä asenna sitä vaan palauta myyjälle.

näin oli alunperin tarkoituskin, mutta myyjä sai mut vakuuteltua valitettavasti että tulppa sopii evoon. :(
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
näin oli alunperin tarkoituskin, mutta myyjä sai mut vakuuteltua valitettavasti että tulppa sopii evoon. :(

Soitit asiasta myyjälle vielä ennen asennusta , kun olit huomannut etteivät vanhat ja uudet tulpat ole samankokoisia ?
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

-JP- sanoi
Soitit asiasta myyjälle vielä ennen asennusta , kun olit huomannut etteivät vanhat ja uudet tulpat ole samankokoisia ?

kävimme keskustelua yksityisviestein täällä ja lähetin myös kuvat hänelle jossa oli uusi ja vanha tulppa vierekkäin.
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
kävimme keskustelua yksityisviestein täällä ja lähetin myös kuvat hänelle jossa oli uusi ja vanha tulppa vierekkäin.

Ok. En ota enempää kantaa , myyjän tai asiakkaan menettelyyn asian suhteen.
 
faior

Member
Liittynyt
8 Marraskuu 2010
Vs: Evo 5 pätkii

Ngk br7es tulppaa vaan motonetistä, 0.5mm kärkiväli ja kyllä rokkailee hienosti. Hinta 4egee kappale, iridiumit täysin turhia. Ite ajelin astetta kylmemmillä br8es tulpilla ja hyvin pelas 1.7bar ahdoillakin.
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Ja taas nyhtää.. jos posotan maantieajoa vaihtelevasti (ihan sama ajanko 80 vai 200) yhtämittaa vaikka 100km ja saavun paikkaan jossa liikennevaloja esimerkiksi. Ei meinaa sitten millään lähteä auto liikkeelle vaan pätkii aivan perkeleesti, bensa ei ainakaan tänään haissu ;D

kaliksen reissulla teki sitä, että maantien jälkeen yhtäkkiä liikennevaloissa alkoi tyhjäkäynti heittämään ees taas ja ei meinannut pysyä käynnissä (tuota teki kerran myös talvella niin, että kävi kolmella ja sammui...)

Vikakoodeja moottoriin liittyen ei ole ollut millonkaan kun niitä luettu evoscan sekä mut 2 / 3. Väärät tulpathan vaihtui heti takaisin oikeisiin joten niistä ei ole kyse. Puolat voi olla menevää kalua mutta nuo orkkispuolat on sen verta hinnoissa ettei raaski ostaa. Ja kukaan ei lainaa puolia pitkäksi aikaa kun nämäkin ongelmat ilmenee vähän milloin tykkää.
 
Auto ollut säädöissä/säädettävänä viimeksi : Milloin ? Missä ?
 
timppa811

Member
Liittynyt
21 Syyskuu 2010
Vs: Evo 5 pätkii

Ilmamäärämittariin liittyvää voisi olla. Mulla oli samantapaista kun skaalailin maf:a uusiksi, jos heitti arvot vähänkin tyhjäkäynnin tuntumasssa ei meinaa saada kierroksia millään nousemaan.
Jos saat toisen mittarin niin koita sillä. Ja putsaa nyt ensin kaikki sähköliittimet.

Puolista voi niitä jousia hieman venyttää, ellei ole varmuutta että ylettyy tulppaan kunnolla.

kirppu1990 sanoi
Ja taas nyhtää.. jos posotan maantieajoa vaihtelevasti (ihan sama ajanko 80 vai 200) yhtämittaa vaikka 100km ja saavun paikkaan jossa liikennevaloja esimerkiksi. Ei meinaa sitten millään lähteä auto liikkeelle vaan pätkii aivan perkeleesti, bensa ei ainakaan tänään haissu ;D

kaliksen reissulla teki sitä, että maantien jälkeen yhtäkkiä liikennevaloissa alkoi tyhjäkäynti heittämään ees taas ja ei meinannut pysyä käynnissä (tuota teki kerran myös talvella niin, että kävi kolmella ja sammui...)

Vikakoodeja moottoriin liittyen ei ole ollut millonkaan kun niitä luettu evoscan sekä mut 2 / 3. Väärät tulpathan vaihtui heti takaisin oikeisiin joten niistä ei ole kyse. Puolat voi olla menevää kalua mutta nuo orkkispuolat on sen verta hinnoissa ettei raaski ostaa. Ja kukaan ei lainaa puolia pitkäksi aikaa kun nämäkin ongelmat ilmenee vähän milloin tykkää.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

tk moottori mitattu ohmit? (viittais tuohon et pitkän ajon jälkeen aina kierrokset sekoilee)
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Auto säädetty: never minun aikana. Ehkä ekan omistajan toimesta?
Pitää putsailla liittimet..
mistä mä mittaan mittarilla ja mitä? Yleismittari on ehkä pahin painajainen ottaa käteen mulle ;D
toista mittaria en kyllä keksi mistä saisi pitkänmatkan testiin.. täälläkin kaikilla evot kokoajam ajossa niin ei taida heretä..
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

http://www.lancerregister.com/faq_f22.php

eli otat irti ja ristiin mittaukset kuten tuossa neuvotaan.
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

MAF häiriö.

Onko kartio filsu vai orkkis boksi paneelilla ? MAF likainen ? liittimet kunnossa ? Silikoni letku putki viritykset kunnolla kiinni eikä ne vuoda ?
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Minäpä etin mittarini ja mittaan..
maf ollut irti vasta ja putsattu, kaikki silarit vaihdettu samalla uusiin ja on hyvin kiinni.
autossa hks tattiviritelmä. Kummastuttaa vaan kun tätä tapahtuu about silloin vaan kun on ajanut pitkää matkaa ja lämpötilat konehuoneessa korkeat
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
Minäpä etin mittarini ja mittaan..
maf ollut irti vasta ja putsattu, kaikki silarit vaihdettu samalla uusiin ja on hyvin kiinni.
autossa hks tattiviritelmä. Kummastuttaa vaan kun tätä tapahtuu about silloin vaan kun on ajanut pitkää matkaa ja lämpötilat konehuoneessa korkeat

itsehän tuohon jo vastasitkin... toi hks tatti. Heitä kuusee ja vakio keulalta imevä ilmanotto riittää 500hp asti nykyään...
ja miten maffia putsasit? niitähän ei saisi paljo ruiskutella/putsailla...
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Varovasti liinalla vähän ja puhalsin perään.. eipä se järin likanen ees ollu.. täytynee tsiikata jos jostain löytyis vakio ilmanottoa ja putkea sitten ahtimelta siihen keulille... niin ja pitäähän se akku siirtää :D
toi hks:kin on ollut tossa aina minun omistuksen aikana.. itse en ole autoa modifioinut moottorin puolelta muuta kun silarit ja ahtoputket..
 
lancer evo-r

Evolution V Black Cooler Edition
Liittynyt
11 Heinäkuu 2006
Vs: Evo 5 pätkii

Harri K sanoi
itsehän tuohon jo vastasitkin... toi hks tatti. Heitä kuusee ja vakio keulalta imevä ilmanotto riittää 500hp asti nykyään...
ja miten maffia putsasit? niitähän ei saisi paljo ruiskutella/putsailla...

Kerro mikä ongelma tuon HKS:N kanssa on? Itsellä ja varmaan monella muulla ei mitään pätkimisiä ole kyseisen suodattimen kanssa.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo 5 pätkii

lancer evo-r sanoi
Kerro mikä ongelma tuon HKS:N kanssa on? Itsellä ja varmaan monella muulla ei mitään pätkimisiä ole kyseisen suodattimen kanssa.
no voi hyvinki sekottaa ilmantuloa kun ottaa kuumaa konetilan lämpöä (oletus ettei ole eristetty sitä tötteröö mitenkään). Faktana vaan on että kuumempaa ilmaa se saa sieltä versus vakio joka hyvinkin riittää pitkälle tehoissa. Ja olenpa noitakin nähny että se tuplatatti on väännättäny maffia = maffi rikki . Vakiokotelohan on "kiintee".
Itselläni lenti kuuseen kun näki mitä tekee pitkässä juoksussa myös ahtimelle (moni tuskin vaihtaa sitä suodattimen vanua monta kertaa ja on niissäkin eroa (eli kerroksia on tai ebay:sta ostetussa voi olla vaan yks vanukerros ja pölyä pääsee läpi).
K&N filtteri itselläni vakiokotelossa ja riittää hyvin.
 
E

Erkhart

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Oma evo 5 tekee 2000rpm + - pari sataa rpm semmosta satunnaista kierrosten dippausta ja sit taas palautuu takasin. Vapaalla kun löytää "oikean" kohdan kaasusta niin jää humppaamaan siihen. Ajossa todella v-mäinen pienillä vaihteilla ---> Yhtäkkisiä moottorijarru pätkäsyjä kesken tasakaasuajon, esim. kaupungissa. Ykkösellä vaikkapa parkkipaikalla ajaessa pahimmillaan. Maksimissaan sekunnin on veto pois ja sitten taas vetää. Vähän niin kuin arpoo että meniskö moottorijarrulle vai ei. Tyhjäkäyntiventtiili?
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Kun aihe nousi nyt niin ajattelin vähän infota aiempiin ongelmiin liittyen.
Maf vaihtui evo4 -> evo5 sekä dumppiin tuli kierrätysnippa ja sen laitoin kierrättäväksi. Tulpat vaihtui, en muista mikä kärkiväli niihin nakuteltiin, muistaako pexi?
Tk:ta säädettiin.

Hetken toimi kivasti, ei pätkinyt ja seokset oli ok. Mutta sitten taas ongelma palasi takaisin. Testasin suuttimet ja kolmos sylinterissä ero oli jopa 12%.

Kun saa suuttimet jostain niin voi taas kokeilla kuinka käy. Viimeisenä edes harkitsen tk-moottoria että olisi sökö :(
 
pexi

Evo V -98, V70 D4 AWD -14, Octavia TDi RS -15
Liittynyt
22 Huhtikuu 2003
Sijainti
Lohja
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
Tulpat vaihtui, en muista mikä kärkiväli niihin nakuteltiin, muistaako pexi?

Hiukan on hatara muistikuva, mutta väittäisin että 0,55.
 
ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Vs: Evo 5 pätkii

kirppu1990 sanoi
Kun saa suuttimet jostain niin voi taas kokeilla kuinka käy. Viimeisenä edes harkitsen tk-moottoria että olisi sökö :(

Nuo suuttimet olivat kyllä niin törkeässä epäbalanssissa kuvan mukaan että ei niillä voi mikään toimia kunnolla.
 
pexi

Evo V -98, V70 D4 AWD -14, Octavia TDi RS -15
Liittynyt
22 Huhtikuu 2003
Sijainti
Lohja
Vs: Evo 5 pätkii

ast sanoi
Nuo suuttimet olivat kyllä niin törkeässä epäbalanssissa kuvan mukaan että ei niillä voi mikään toimia kunnolla.

Tästä käytiin jo kirpun kanssa keskusteluakin. Yleinen ohje on että keskinäinen ero saa olla max +-3%.
 
E

Erkhart

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Erkhart sanoi
Oma evo 5 tekee 2000rpm + - pari sataa rpm semmosta satunnaista kierrosten dippausta ja sit taas palautuu takasin. Vapaalla kun löytää "oikean" kohdan kaasusta niin jää humppaamaan siihen. Ajossa todella v-mäinen pienillä vaihteilla ---> Yhtäkkisiä moottorijarru pätkäsyjä kesken tasakaasuajon, esim. kaupungissa. Ykkösellä vaikkapa parkkipaikalla ajaessa pahimmillaan. Maksimissaan sekunnin on veto pois ja sitten taas vetää. Vähän niin kuin arpoo että meniskö moottorijarrulle vai ei. Tyhjäkäyntiventtiili?

Tässä taas aikaa kulunut ja ihmeparannuksia odotellut. Auto pelannut muuten moitteetta ja tottunut ajamaan "ominaisuuden" kanssa ni on unohtunut. Tässä kuitenkin videoklippiä ongelmasta. Aluksi siis painan kaasua pikkuhiljaa lisää kunnes ongelma ilmenee, sen jälkeen poljin aivan paikallaan.

https://www.dropbox.com/s/1ueobdvuknxva9i/MOV_0123.mp4?dl=0
 
cubeqtio

Mr. Cube
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
28 Tammikuu 2009
Vs: Evo 5 pätkii

Aika jännä ominaisuus. Koska toistaminen on helpohkoa niin evoscan kiinni ja katsomaan mitä auto tekee.
 
E

Erkhart

Guest
Vs: Evo 5 pätkii

Onkohan turun seudulla kellään? Tarkotus olis kyllä hommailla evoscan omaksi, mut tähän hätään ei vielä ole.
 
MitsuT

"muista tankata!"
Liittynyt
26 Joulukuu 2007
Sijainti
rovaniemi
Vs: Evo 5 pätkii

Erkhart sanoi
Tässä taas aikaa kulunut ja ihmeparannuksia odotellut. Auto pelannut muuten moitteetta ja tottunut ajamaan "ominaisuuden" kanssa ni on unohtunut. Tässä kuitenkin videoklippiä ongelmasta. Aluksi siis painan kaasua pikkuhiljaa lisää kunnes ongelma ilmenee, sen jälkeen poljin aivan paikallaan.

https://www.dropbox.com/s/1ueobdvuknxva9i/MOV_0123.mp4?dl=0

Kaasuläppä yksikön putsaus,myöstyhjänkäynti piiri. Sit evoscanilla tyhjänkäynnin säätö,tod. Näkösesti ruuvi säätö pielessä .
 
Ylös Bottom