Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Elikkäs joo, eilen kävi basbarduu lukemassa autosta vikakoodeja, joita ei evoscanilla löydy mutta oikosuluttamalla pinnit 1 ja 4 tulee ayc 82 eli electric pump system ja engine ligth 23 eli camsensor.

Noh kun ei evoscanilla löytynyt mitään enkä "koeajon" aikana saanut moottorinvikavaloa syttymään päätin että otan auton ajoon ja ajan sen kotiin. Muuten auto toimi todella hienosti mutta pitemmissä moottorijarrutuksissa näytti moottorinvika valoa ja pientä pätkimistä / paukkumista kun painoi kaasua. Vähän enne tuota kotipihaa pitkässä alamäessa moottorijarruttaessa noin 6tkierrosta alaspäin ja 2.5tkierroksen kohdalla kuului todella kova pamaus/kolahdus/kilahdus, jonka jälkeen auto sammui samantien. Kaverini joka ajoi toisella autolla takaa sanoi että se kuulosti kun rengas olisi räjähtänyt mutta molemmilla kaikki kumit ehjät jne. No evo lähti kumminkin käyntiin aivan normaalisti, kävi normaalisti, ja kuulosti normaalilta, ei öljyvuotoja, ei ahtovuotoja.

Eli auto siis toimii muuten kyllä hienosti mutta pitkät kovat vedot jonka jälkeen moottorijarrutus näyttää tekevän jotain, tai vaikuttavan johonkin niin, että syttyy vikavalo ja pätkäisee hieman, täällä päässä ideat loppu, osaisikohan joku täältä auttaa?
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Jakopää koska tehty / koska tarkistettu?

Kampiakselin anturi varmaan irti tai väärinpäin tms tai kampiakselin pultti auki. Syytä tarkistaa asap sekä tarkistaa myös onko tasapainoakselin hihna kunnossa.
Antillahan oli evo5 RS:ssä pultti irronnut ja teki vähän samanlaista (sammutti auton)
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Harri puhuu asiaa. Kannattaa tarkistaa mahdollisimman pian.
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Ostin auton viime kesänä sillon ajettu 134tkm sanottiin että tehty 130tkm kohdalla, se pitää kyllä tarkistaa.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

ssonfire sanoi
Ostin auton viime kesänä sillon ajettu 134tkm sanottiin että tehty 130tkm kohdalla, se pitää kyllä tarkistaa.
kyllähän tuo viittaa vahvasti että jotain jakopää/kampiakselin tunnistin seudulla on väärin.
Kuka tehny huollon ja onko siittä varmat dokumentit?
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Harri K sanoi
kyllähän tuo viittaa vahvasti että jotain jakopää/kampiakselin tunnistin seudulla on väärin.
Kuka tehny huollon ja onko siittä varmat dokumentit?

Sehän siinä onkin, vanha omistaja sanoi että tehty on mutta ei mitään dokumentteja
 
Jahvetti

Active Member
Club Member
Hallitus
Moderaattori
Liittynyt
9 Tammikuu 2003
Sijainti
Honduras
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Eehehe niin paha crankki että menee asentotunnistin sekasi..
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Moottorilohkojen tunnisteita :

EVO III/IV: TB, TE, TF, TG, TH, TJ, TK, TL, TM, TN, TR, TS

EVO V: XG, XH, XJ, XK, XL, XM, XN, XO, XP, XQ, XR, XS, XU, YJ (V RS LHD)

EVO VI: AA, AB, AC, AL, AM, AN, AO, AP, AQ, YN, YR, YS, YT, YX, YY

Engine.jpg
 
lancer evo-r

Evolution V Black Cooler Edition
Liittynyt
11 Heinäkuu 2006
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Kirppu1990 sanoi
Ei koske evo V nämä kampikävelyt.

Muistaisin ainakin yhden vitosen jossa oli kampikävellyt. Kaikki on mahdollista.
 
K

kirppu1990

Guest
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

lancer evo-r sanoi
Muistaisin ainakin yhden vitosen jossa oli kampikävellyt. Kaikki on mahdollista.

Muistan varmaan saman mutta pidän hyvin epätodennäköisenä, että tässä olisi toinen.
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

-JP- sanoi
Moottorilohkojen tunnisteita :

EVO III/IV: TB, TE, TF, TG, TH, TJ, TK, TL, TM, TN, TR, TS

EVO V: XG, XH, XJ, XK, XL, XM, XN, XO, XP, XQ, XR, XS, XU, YJ (V RS LHD)

EVO VI: AA, AB, AC, AL, AM, AN, AO, AP, AQ, YN, YR, YS, YT, YX, YY

Engine.jpg

Jos en aivan väärin näe niin xp301 alkaa tuolla olevassa laatassa asiat
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Nyt huomattu sellanen asia, normaalissa päivittäisessä ajossa ei mitään ongelmia. Mutta kun kiihdyttää 2-3 vaihteella aivan tappiin asti syttyy moottorinvikavalo joka palaa jonkun aika jonka jälkeen sammuu. Tänä aikana kaasua painaessa kuuluu pientä röpötystä/paukuntaa eikä mitään meinaa tapahtua. Kun vikavalo sammuu auto toimii taas normaalisti.

Jos tää tieto auttais jotain keksimään missä vika voi olla..
 
-JP-

Active Member
Liittynyt
31 Heinäkuu 2007
Sijainti
Tampere
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Katso vikamuistista koodit. Pääset vähän eteenpäin.
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

-JP- sanoi
Katso vikamuistista koodit. Pääset vähän eteenpäin.

Koodeja on jo kateltu. Laittaa kaikki moottorin vikakoodit. Ainoa joka jää muistiin on vehicle speed sensor. Mun mielestä tästä pitäis nyt heti kattoo se jakopää.
 
pexi

Evo V -98, V70 D4 AWD -14, Octavia TDi RS -15
Liittynyt
22 Huhtikuu 2003
Sijainti
Lohja
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Jos kerran vikavalon saa tietyillä toimilla palamaan, niin vika päälle ja mitta-arvoista katsomaan mikä arvo on pielessä. Vertailupohjanhan saa ajamalla vastaavan testiajon silloin kun vika ei ole päällä. Riittänee ihan tasakaasu/kevyt kiihdytys ajelu.
Asentotunnistimia ja/tai niiden pyöriä veikkaisin itse, eli jos nyt sen jo mainitun jakopään ensin tarkistais....
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

pexi sanoi

Käytiin ajelemassa logaten samalla mutta silloinpa ei vika tullutkaan esille. Uusiksihan tuo pitäisi ottaa mutta jos tuon jakopään nyt kuitenkin varmistaisi ensiksi.
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Jakopää kunnossa, ainakin hihna on hyvä vielä. Muut osat sillä alueella myös näyttäisi olevan hyvässä kunnossa. Eikös muutenkin jakopää vaikuttaisi kokoajan?
 
cantoona

EVO-1**
Liittynyt
7 Marraskuu 2009
Sijainti
Askola

Onko merkit kohdallaan ja kireys. Jos ei kireys ole oikea niin voi vedossa sekottaa kaiken hetkellisesti...ennen kun sitten se täys katastrof tapahtuu. Ja ei näe ihan pelkästään ylämuovia raottamalla.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

cantoona sanoi
Onko merkit kohdallaan ja kireys. Jos ei kireys ole oikea niin voi vedossa sekottaa kaiken hetkellisesti...ennen kun sitten se täys katastrof tapahtuu. Ja ei näe ihan pelkästään ylämuovia raottamalla.
Tai jos hydr. kiristin antautunut mutta jaksaa hetkellisesti pitää..
 
cantoona

EVO-1**
Liittynyt
7 Marraskuu 2009
Sijainti
Askola
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Harri K sanoi
Tai jos hydr. kiristin antautunut mutta jaksaa hetkellisesti pitää..
Jeps...ja kun ei ole tietoa ilmeisesti,että onko varmasti kiristintä vaihdettu uuteen...
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Mä avasin koko jakopää kopan ja otin sen muovin pois, hihna oli sillon kireä ja hyvässä kunnossa, mä en jotenki usko sitä et se jako pääsis "hetkellisesti" vaihtumaan koska ei se kyllä mun mielestä sillon siitä pitäs palautua. Korjatkaa jos tietenki oon väärässä. Ja jos jako väärässä niin eihän sen periaatteessa pitäis kulkee/toimia kunnolla?
 
cantoona

EVO-1**
Liittynyt
7 Marraskuu 2009
Sijainti
Askola
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Harri K sanoi
Tai jos hydr. kiristin antautunut mutta jaksaa hetkellisesti pitää..
ssonfire sanoi
Mä avasin koko jakopää kopan ja otin sen muovin pois, hihna oli sillon kireä ja hyvässä kunnossa, mä en jotenki usko sitä et se jako pääsis "hetkellisesti" vaihtumaan koska ei se kyllä mun mielestä sillon siitä pitäs palautua. Korjatkaa jos tietenki oon väärässä. Ja jos jako väärässä niin eihän sen periaatteessa pitäis kulkee/toimia kunnolla?

Noin kun Harri K myös mainitsi... Ainoastaan hetkellisesti,jos kiristimessä vikaa. Kun ei siitä jakopää remontin tekijästä ilmeisesti ole sen kummempaa varmuutta. Tuon kun voi asentaa väärinkin(saattaa jopa toimia jonkinaikaa) .
Voi olla että ei tässä topicissa haettu ongelma liity millään tavalla jakopäähän, mutta näillä spekseillä en uskaltaisi pois sulkea mahdollisuutta siitä,että tuolla jokin olisi hullusti. Tässä kuitenkin koitetaan pois sulkea erimahdollisuuksia.
 
ssonfire

New Member
Liittynyt
24 Joulukuu 2015
Sijainti
Vantaa
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Toissa päivänä motarilla tasan 105 vauhtia, kierrokset noin 3100 ja noin 40sec näytti moottorinvikavaloa. Mietin et voisikohan olla lambdaa / vastaavaa mikä voisi sitä tehdä, se pieni nykäsy mikä siinä aina tulee jotenkin vaikuttaus joltain bensan katkasulta?
 
Basbarduu

V GSR & A163
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
31 Maaliskuu 2009
Vs: Evo V Kilahdus ajossa jonka jälkeen sammuminen

Nokan tai kampuran asentotunnistin.
 
Ylös Bottom