Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Ostinpa tollasen -99 Legnumin ja siinä on heti vähän huolia.

Kylmällä koneella moottorin ääni on ihan normaali, mutta lämmetessään koneen etuosasta alkaa kuulua sirinää, ikään kun joku rele koittaisi vetää. Samalla öljynsuodatin värisee ja suodatinta heiluttamalla ääni muuttuu hieman. Kun antaa lisää kierroksia, niin sirinä lakkaa.

Irrotin öljynsuodattimen ja laskin öljyt pihalle, niin ei näkynyt mitään epäilyttävää. Turbohan taitaa olla siinä ihan yläpuolella, niin voisiko se tai sen ongelma vaikuttaa jotenkin asiaan?

Autossa ilmeni myös latausongelma. Ajoin ensimmäisenä aamuna töihin 30 km. ja juuri ennen kun sammutin auton latauksen valo syttyi. Illallla lähdin kotiin ja kaikki toimi taas muuten hyvin, mutta ilmastointilaitteen taustavalot ei palaneet. Syttyivät kuitenkin taas matkan varrella. Starttasin auton muutaman kerran illan aikana ja ajelin aina jonkun matkaa. Sitten sammutin sen hetkeksi pajan pihaan ja starttasin taas kun ajoin sen sisään. Latauksen valo syttyi, eikä ole sen jälkeen sammunut. Auto jäi siis silloin pajalle.

Vaihdoin autoon uuden akun, kun paikoillaan oli japanin mallin miniakku, jonka kunnosta ei ollut tietoa. Vanha akku kuitenkin osoittautui irrotuksen jälkeen ihan toimivaksi, eli vika ei ollut siinä. Uuden laturin hinnankin kävin jo kysymässä.

Voisikohan vika olla jännitteensäätimessä, joka on ilmeisesti laturin yhteydessä? Ajattelin nyt ensin laittaa uudet öljyt koneeseen ja katsoa vaikuttaako se sirinään. Öljynvaihto tuskin korjaa latausongelmaa, niin irrotan seuraavaksi laturin ja vien sen testattavaksi. Jos laturissa on vikaa, ostan uuden tai korjaan vanhan.

Mutta voiko alijännite aiheuttaa öljynsuodattimen värisemisen ja sirinän? Onko koneen etuosassa jotain sähköistä säädintä tai muuta, mikä voi kenkkuilla alijännitteen vuoksi ja aiheuttaa äänen?
Sirinä oli kyllä kuultavissa jo ennen kun latausongelmat ilmenivät, mutta saattoihan jännitteessä olla ongelmia jo silloin.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Latureitahan noista on mennyt et se vois olla se.

Sirinä saattaa olla ihan ilmastoinnin kompuran laakerista tms..koitas kuuluuko se ilmastointi päällä tai ei.
 
uge

Active Member
Liittynyt
28 Joulukuu 2003
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Tämä voi olla kaukaa haettu, mutta tuo öljynsuodattimen ääntely voi johtua tukkeutuneesta öljypumpun imusiivilästä. Eräässä merkissä tyypillinen ongelma jonka seurauksena jokunen kone vaihdettu.
 
Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

uge sanoi

Kannattaisko öljypumppua siis alkaa irrottelemaan? Pääseekö sitä kautta käsiks öljypumpun imusiivilään? Öljypumppu on ilmeisesti siellä koneen takapuolella, mutta tarkalleen ottaen missä?
 
uge

Active Member
Liittynyt
28 Joulukuu 2003
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Eiköhän tuossakin ole pumppu kampiakselin etupäässä, ainakin vaparissa on. Imusiivilän saa näkösille kunhan ekaksi tempasee öljypohjan pois.
 
ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

uge sanoi
öljynsuodattimen ääntely voi johtua tukkeutuneesta öljypumpun imusiivilästä.
Tai sitten voihan suotimen ylipaineventtiilikin aukeilla omiaan,halvimmalla pääsisi kun vaihtaa suotimen ensin.

Onko minkä merkkinen/millä numerolla.?
 
uge

Active Member
Liittynyt
28 Joulukuu 2003
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

ST sanoi
Tai sitten voihan suotimen ylipaineventtiilikin aukeilla omiaan,halvimmalla pääsisi kun vaihtaa suotimen ensin.

Onko minkä merkkinen/millä numerolla.?
Aika jännä juttu että suodattimen ne käski siihen toiseenkin merkkiin vaihtaa ekaksi. No, loppuihan se ääni jostain syystä hetkeksi kunnes karu totuus sitten jossain vaiheessa tuli ilmi.
En nyt väitä että tässä on samasta asiasta kyse mutta tämmönen vain tuli mieleen.
 
mystinengalant

Mennyt mies
Moderaattori
Liittynyt
14 Kesäkuu 2004
Sijainti
Uusimaa
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Se laturi ei oo sitte mikään hirveen kiva vaihtaa ja tod näk juurikin jännitteensäädin mennyt.
 
nokonzok

Active Member
Yritys
Liittynyt
31 Lokakuu 2005
Sijainti
Espoo

mystinengalant sanoi

Laskuttivat ST:llä tästä muistaakseni vajaa kolme sataa, sis. duunin ja vaihtolaturin.
 
mystinengalant

Mennyt mies
Moderaattori
Liittynyt
14 Kesäkuu 2004
Sijainti
Uusimaa
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

nokonzok sanoi

Hmmm mistäköhän saivat laturin noin halvalla kun talvella Webtrap_86 etti kissojen ja koirien kanssa
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Ko. autohan ilmeisesti o Legu kun yhdessä Galantissakin on huomattavan korkeat öljynpaineet eikä "vikaa" ole saatu selville...
Liekkö imusihti oikeasti olisi mahdollista?
 
ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

mystinengalant sanoi
Hmmm mistäköhän saivat laturin noin halvalla kun talvella Webtrap_86 etti kissojen ja koirien kanssa
Samahan se on kuin tavan galluissakin,eikä VAIHTOlaturit nyt älyttömiä maksa.
 
Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Laturi maksaa Osasetilla 285 €. Tilasin eilen jakopään hilut ja vaihdan ne, niin laturi vaihtukoon/korjautukoon siinä samalla.

Pyörin illalla sen verran sängyssä ja mietin, että öljypohjan kauttahan sinne sihtiin pääsee varmaa käsiks.
Öljypohja on tuskin hankala irrottaa ja eikohän uusi tiivistekin löydy jostain. En nyt varmaa saa mielenrauhaa ennen kun oon tutkinut, mitä öljypohja on syönyt.

Ja ehkä samaan asiaan liittyen. Öljytaso oli ennen tyhjennystä muistaakseni ylärajalla, mutta sain koneesta vaan 3,5 litraa ulos. En huolestunut vielä 7 desistä, joka on hukassa, mutta olisikohan sittenkin syytä huoleen.

Öljyvalo ei ole näyttänyt mitään merkkejä ongelmasta, mutta ehkä se ei sytykään vielä noin "pienestä".

Öljytukos vaikuttaa sitenkin loogiselta, että öljythän notkistuu lämmetessään ja silloin ääni alkaa tyhjäkäynnillä. Kylmänä öljyt on jäykemmät ja kierroksia antaessahan öljynpaine myös nousee ja ääni lakkaa.
 
Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

ST sanoi
Samahan se on kuin tavan galluissakin,eikä VAIHTOlaturit nyt älyttömiä maksa.
Ei muuten ole sama laturi. Galantin laturi on muistaakseni 75A ja tässä 100A. Liitinkin saattaa olla erilainen. En ole päässyt livenä vertailemaan, mutta ainakin tässä on siis tehokkaampi.
 
ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Febiz sanoi
Ei muuten ole sama laturi. Galantin laturi on muistaakseni 75A ja tässä 100A.
2,5V6 vapari-gallu,100A.

Liitin sama.

Kaikki samaa.
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

nokonzok sanoi
Laskuttivat ST:llä tästä muistaakseni vajaa kolme sataa, sis. duunin ja vaihtolaturin.

joo ton mäkin haluaisin tietää. ku meinaa ei maailmaltakaan löytänyt toimitettuna suomeen alle 300€ et kerros ihmees. ihan tällee varmuuden vuoks. :eek:fftopic
 
nokonzok

Active Member
Yritys
Liittynyt
31 Lokakuu 2005
Sijainti
Espoo
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Webtrap_86 sanoi
joo ton mäkin haluaisin tietää. ku meinaa ei maailmaltakaan löytänyt toimitettuna suomeen alle 300€ et kerros ihmees. ihan tällee varmuuden vuoks. :eek:fftopic

Örumilta käsittääkseni tilaavat osat ST:lle.
 
Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

ST sanoi
2,5V6 vapari-gallu,100A.

Liitin sama.

Kaikki samaa.
OK. V6:ssa voi olla sama. Muitakin galantin latureita oli ja ne oli erilaisia.
Itse tilasin nyt laturin Osasetilta. Hinta tänään 252€.

Vaihdoin eilen öljynsuodattimen ja öljyt sekä käytin koneen lämpimäksi, eikä sirinää kuulunut enää. Myös laturi alkoi toimimaan, mutta lataus loppui taas kun kone lämpeni. Vika on siis mitä todennäköisemmin jännitteen säätimessä. Laturi on nyt irrallaan, mutta edelleen konehuoneessa.

Nimim. Tonde osoitti traktoritietämyksensä ja sanoi, että ainakin vanhoissa traktoreissa hydrauli ja moottoriöljynsuodatin alkaa pitämään samanlaista ääntä ollessaan tukossa. Eli se ohjaa osan öljystä suodattimen ohi ja päästää ehkä tarkoituksella metelin.
Niinpä en irrottanutkaan öljypohjaa, vaan kokeilen hetken aikaa miten kone toimii uusilla öljyillä ja jos ilmenee jotain epäilyttävää, avaan sitten heti öljypohjan.
Tonde teki myös ruumiinavauksen vanhaan öljynsuodattimeen, joka oli kieltämättä täynnä p#skaa.
Mulla ei ole vertailupohjaa, miltä käytetty öljynsuodatin yleensä näyttää sisältä, mutta pitää ehkä ensikerralla avata vaikka lancerin suodatin vertailun vuoksi.
 
Jep, siitä oli teoria että siihen laturille tulee takapakosarjalta ja turbolta semmonen lämpökuorma joka hajottaa sen säätimen ennen pitkää. Mulla ja erkillä oli ihan ok vielä hiilet mutta kummallakin hajonnu laturista jännitteensäädin. Mulla teki sitä että aluks kylmänä vilautteli valoa ja lopulta jatkuvasti.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Eikö tuoho ny sais sitä säädintä vain vaihdettua...
Yksityiselle ei myy firma, jonka kautta olen moniin erikoisiinki latureihin saanut osia joten luulisin että löytyy tuohonkin...
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Harri K sanoi

itse yritin etsiä sitä säädintä sen numerolla. mutta löyty kaikkee muuta ku se. löytyy pääasiassa noihin vanhempiin jne. mut hey jos löydät ja hintakin kohdallaan ilmoittele. meinaa tuskin tulee olemaan ainut laturi joka menee rikki.
 
Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Ostin Osasetilta vaihtolaturin ja hinnaksi jäi lopulta 250€. Ei nyt ihan kauheen paha.
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Webtrap_86 sanoi
itse yritin etsiä sitä säädintä sen numerolla. mutta löyty kaikkee muuta ku se. löytyy pääasiassa noihin vanhempiin jne. mut hey jos löydät ja hintakin kohdallaan ilmoittele. meinaa tuskin tulee olemaan ainut laturi joka menee rikki.

laita pikaviestil se säätimen nro niin otan selvää.
 
ST

Well-Known Member
Club Member
Liittynyt
24 Syyskuu 2003
Sijainti
Manse
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Harri K sanoi
laita pikaviestil se säätimen nro niin otan selvää.
..tai sitten ihan tähän ketjuun,niin voin myös vilaista,"kontakteja" kuitenkin aika paljon.
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

ST sanoi
..tai sitten ihan tähän ketjuun,niin voin myös vilaista,"kontakteja" kuitenkin aika paljon.

juu pitää kattoo vanhasta. menee torstaille ennen kuin kerkiän tsekkaamaan sen. jollekkin lapulle sen viimeeks kirjoitin mut nyt ei löytyny. pitää uudestaan tsekata se siitä laturista. jotainhan se oli A3TA4791 en muista mut varmaan toi. pitää viel varmistaa.
 
juhve

New Member
Liittynyt
6 Marraskuu 2010
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Legnumi lakkas lataamasta, ja mietin tässä että mikä mahtas olla syynä.
Eli jännitettä näyttää noin 12.3 volttia vaikka on auto käynnissä ja jännite laskee siittä sitte pikkuhiljaa ja joutuu lataa verkkovirtalaturilla aina akun. On pieni mahdollisuus että laturiin olis voinu päästä vettä koska alko sen jälkee ongelmat kun pesin pyöränkaaret ja pohjan ja koko auton... Sitte ei pala missään vaiheissa mittaristossa latauksen valo, ei ees alussa ennen starttausta ku laittaa virrat päälle, polttimo on ehjä ja tarkastettu. Sulakkeet on ehjiä ja sulakerasiassa oleva purkki joka on merkattu akun kuvalla on tarkastettu( oli vastus ja diodi sisäl ja ne oli ehjiä). Sitte se töpelö joka tulee laturiin kiinni on tsekattu että on ehjä ja laitettu kontakti spraytä, soitin siitä kaks johtooki mitkä menee sulakerasialle ja oli ehjiä(kahesta muusta johosta ei oo tietoo mihin ne menee). Mittäsin myös ihan laturin kannasta että ei lataa, että ei pitäs olla johois vika. Oon kokeillu toisella akullakin, mutta ei mitää eroa. Onko kellää mitää ideaa mitä vois vielä tsekata, ennen ku menee uuden laturin ostaa?
 
Febiz

Active Member
Club Member
Liittynyt
1 Toukokuu 2005
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Nyt kun topic pompsahti taas esille, niin kerrotaanpa se, että itsellä ei oo ollu enää mitään ongelmia öljynsuodattimen kanssa. Öljyt ja suodatin on vaihtunut nyt pariin otteeseen ja ilmeisesti sillon aluksi omassa autossa oli vaan niin tukkeutunut suodatin.

Ja tohon juhven kysymykseen arvelisin, että vika on laturissa tai ainakin siinä jännitteensäätimessä.
 
juhve

New Member
Liittynyt
6 Marraskuu 2010
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Mitäs kautta ton laturin saa kätevimmin pujotettua pois? Varmaan alakautta... on kyllä ihanassa paikassa prkl :-\
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

juhve sanoi

ala kautta, sitä joutuu sitten vähän pujottelemaan sieltä. välillä tupsahtaa käsiin suoraan ja välillä saa pyöritellä kiitettävästi. onnea remonttiin. ;)
 
juhve

New Member
Liittynyt
6 Marraskuu 2010
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Elikkäs laturin sai helpoiten pois konehuoneesta, kun otti muovisuojan pois sieltä moottorin vierestä ja sitten sen koneen kyljessä olevan valurauta kannakkeen pois, jossa on laturin hihnan kiristin kiinni. En tiiä olisko ollu jotain muuta kikkaa, mutta tollee homma hoitu kohtuu vaivattomasti... Huomenna tulee vaihtolaturi, pitää toivoo että vika on tossa, em mä tota nyt jaksa ruveta ees kattoo mitä se on syöny ;D
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

juhve sanoi
Elikkäs laturin sai helpoiten pois konehuoneesta, kun otti muovisuojan pois sieltä moottorin vierestä ja sitten sen koneen kyljessä olevan valurauta kannakkeen pois, jossa on laturin hihnan kiristin kiinni. En tiiä olisko ollu jotain muuta kikkaa, mutta tollee homma hoitu kohtuu vaivattomasti... Huomenna tulee vaihtolaturi, pitää toivoo että vika on tossa, em mä tota nyt jaksa ruveta ees kattoo mitä se on syöny ;D

ei olis ensimmäinen vr4 laturi viallinen... nimimerkillä, 2 omaan vaihtanut!
 
juhve

New Member
Liittynyt
6 Marraskuu 2010
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Laturi vaihdettu ja nyt tulee 14,4 - 14,5 jänöö. Eli vika oli laturissa. Tosiaan jännä juttu et ei palanu merkkivalo ja sit toinen oli et mun vanha alkuperäinen laturi oli kylkitarran mukaan 85A ja uus puskee nyt 100amppeerii ??? No eipä sillä kait väliä, ku vörkkii!
 
Webtrap_86

Well-Known Member
Club Member
Toimihenkilö
Moderaattori
Liittynyt
16 Huhtikuu 2004
Sijainti
Lahti
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

100 amppeerinen sinne kuuluukin.
 
dani

Galant VR4 6G
Club Member
Moderaattori
Liittynyt
21 Elokuu 2006
Sijainti
Vantaa
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

juhve sanoi
Laturi vaihdettu ja nyt tulee 14,4 - 14,5 jänöö. Eli vika oli laturissa. Tosiaan jännä juttu et ei palanu merkkivalo ja sit toinen oli et mun vanha alkuperäinen laturi oli kylkitarran mukaan 85A ja uus puskee nyt 100amppeerii ??? No eipä sillä kait väliä, ku vörkkii!

Enpä ole saanut merkkivaloa palamaan missään muussa tilanteessa kun jos hihna katkennut tai vettä laturissa. Taitaa mennä kaikissa mitsuissa samaan tapaan.
 
Varpunen

New Member
Liittynyt
2 Maaliskuu 2011
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Täälläkin päin löytyy latausongelmia.. Alkoi vesisateella ja nyt ei toimi lataus kunnolla :/ välillä lataa 13.8 ja välillä ei sit ollenkaan, valo ei jatkuvasti pala mutta huomaa mittarivaloista kun lataa..
Selvittikö joku sen jännitteensäätimen ? Saako sitä erikseen niin ei tartteis koko laturia välttämättä vaihtaa..
Oisko mahdollista vaihtaa pelkät hiilet Laturiin vai onko edes järkeä? Ja taas sylettää :D
 
Juhani

Member
Liittynyt
1 Marraskuu 2009
Sijainti
Rajamäki

Varpunen sanoi

Ainakaan jännitteensäädintä ei pysty vaihtamaan. Hiilet mahdollisesti, jos se on niistä kiinni. Näytti kyllä melko hankalalta saada takaisin nippuun tuota laturia kun sen avasin.
Itellä latas tyhjäkäynnillä vähän yli 18V, ei mikään ihme kun ei meinannu ajovalopolttimot kestää! ;D

Ja itse laturinvaihto-operaatiokin on aika työläs...
 
Varpunen

New Member
Liittynyt
2 Maaliskuu 2011
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Onkos kellään tiedossa tuon laturin varaosanumeroa kun haku ei tuottanut tulosta?

Hintava Se kyllä on mut täytyy laturi vaihtaa jos ei pelkkää säädintä voi..
Voi kun olisi Se talli ja nosturi niin vois olla vaihto vähän mukavampi homma.. :D
 
Harri K

monenlaista kippoo....
Liittynyt
5 Tammikuu 2003
Sijainti
Tampere
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Varpunen sanoi
Onkos kellään tiedossa tuon laturin varaosanumeroa kun haku ei tuottanut tulosta?

Hintava Se kyllä on mut täytyy laturi vaihtaa jos ei pelkkää säädintä voi..
Voi kun olisi Se talli ja nosturi niin vois olla vaihto vähän mukavampi homma.. :D

http://www.mitsubishiclubfinland.com/keskustelu/index.php?topic=19831.0 ::)
 
Juhani

Member
Liittynyt
1 Marraskuu 2009
Sijainti
Rajamäki
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Varpunen sanoi
Onkos kellään tiedossa tuon laturin varaosanumeroa kun haku ei tuottanut tulosta?

Hintava Se kyllä on mut täytyy laturi vaihtaa jos ei pelkkää säädintä voi..
Voi kun olisi Se talli ja nosturi niin vois olla vaihto vähän mukavampi homma.. :D

Osta Camskilliltä! Lähes puolet halvempi ku Mitsun tiskiltä...
 
Keheetit

Member
Liittynyt
27 Toukokuu 2010
Sijainti
Kouvola
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Camskilliltä joo vaan, tuleekin luultavasti paljon nopeemmin kun täältä tiskiltä tilaamalla!
 
Juccaaa

Varaosa Dude! Akaan Autotarvike Oy.
Liittynyt
4 Huhtikuu 2010
Sijainti
Toijala
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Nostellaa taas vähä ylös.

Ajattelin ilmotella että jos jollain on tarvesta niin 100A laturia löytyy hintaan: 222,70e osaset toijala ;)
 
Raikali

New Member
Liittynyt
15 Helmikuu 2011
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Juccaaa sanoi
Nostellaa taas vähä ylös.

Ajattelin ilmotella että jos jollain on tarvesta niin 100A laturia löytyy hintaan: 222,70e osaset toijala ;)

Ei ole ainakaan vielä tarvetta mutta kysyn silti että onnistuuko toimitus muualle Suomeen?
 
Juccaaa

Varaosa Dude! Akaan Autotarvike Oy.
Liittynyt
4 Huhtikuu 2010
Sijainti
Toijala
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Raikali sanoi
Ei ole ainakaan vielä tarvetta mutta kysyn silti että onnistuuko toimitus muualle Suomeen?

Kyllähän posti kulkee tarvittaessa ;)
 
Boomtown

Mikä seuraavaks?
Liittynyt
19 Tammikuu 2012
Sijainti
Rauma
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Mulla taas syttyy merkkivalo melkee aina tyhjäkäynnillä. Laturi on vaihdettu alkuvuodesta tai loppuvuodesta :)
 
jlx

Member
Liittynyt
3 Kesäkuu 2013
Vs: Legnum VR4 öljynsuodatin värisee ja sirisee, myös latausongelmia.

Elikkäs laturin sai helpoiten pois konehuoneesta, kun otti muovisuojan pois sieltä moottorin vierestä ja sitten sen koneen kyljessä olevan valurauta kannakkeen pois, jossa on laturin hihnan kiristin kiinni. En tiiä olisko ollu jotain muuta kikkaa, mutta tollee homma hoitu kohtuu vaivattomasti... Huomenna tulee vaihtolaturi, pitää toivoo että vika on tossa, em mä tota nyt jaksa ruveta ees kattoo mitä se on syöny ;D

Ei mulla mahdu mitenkään vetarin ja vetohihnan kiristimen välistä tai mistään muusta kaan vaikka valurauta prkl on pois ja muovit ja auto nostettu keikkumaan niin vetari olis mahdollisimman alhaal
 
lipputanko

Member
Liittynyt
23 Marraskuu 2010
Joutuu vähän pyörittelemään varsinkin jos on madallettu. Itse löysäsin iskarin yläpään muttereita että ripustus laskee hieman että mahtu tulemaan, siltikin joutuu muljauttelemaan että mahtuu
 
jlx

Member
Liittynyt
3 Kesäkuu 2013
en mie vaan saa sitä ulos pitää kai sit ottaa konepelti taas iriti ja laittaa mottori nostin paikalleen jo on vmainen homma yhden katkenneen pinnin takia, ja en kyl tiedä mitä tinaus taika temppua aion käyttää korjatakseni sen
 
jlx

Member
Liittynyt
3 Kesäkuu 2013
Tulihan se sieltä ku ensin nosti että meni kiristimen ohi ja sit pudotti et meni koneen pohja osan ohi, nyt pitää vaan keskiä joku taika temppu millä tinata se S johto pinni D77aFDbX4AAz_Oo.jpgD77fHjsXYAEL0xa.jpg
 
Viimeksi muokattu
Ylös Bottom