Tässäpä omat kokemukset kuukautta vajaa 1,5v omistusajalta. Aiemmin ajettiin diesel A4:lla joten vertailukohta siitä. Auton vaihtoon päädyttiin vähentyneiden vuosiajojen ja jatkuvasta kasvaneiden huoltokulujen myötä.
Suurin osa ajosta on kehä3:n sisällä pyörimistä sekä keskimäärin kerran kuussa mökillä käyntiä (300km/suunta, talvella harvemmin, kesällä useammin). Lisäksi satunnaisia pidempiä reissuja.
Auto on 2014 mallia ja mittarissa oli hankintahetkellä 82tkm,Ylimääräisiä varusteita ei liiemmin ole, etälämmitys, peruutuskamera ym normaalit kuitenkin löytyvät. Ensimmäisen vuoden aika tuli kilometrejä noin 17t.
Mitsu on sopivasti sisätiloiltaan suurempi, takana mahtuu aikuinenkin istumaan. Tällä hetkellä takana matkustaa kaksi lasta korokeistuimilla ja jalat eivät osu etupenkin selkänojaan kuten aiemmassa autossa.
Muutenkin penkit kaatamalla sisään mahtuu tavaraa hyvät määrät. Peräkärryn kanssa ajellaan suht tiheästi (t. nimim. ikuisen remontin talo) ja kerran on vedetty suht isoa henkilönostinta (sähköllä koko matka).
Kulutus ja muut kulut ovat olleet ehdoton plussa omistusaikana. Nyt mittarissa on hieman päälle 100tkm ja Fueliolla kirjatut tankkaukset sanovat koko omistusajan keskikulutukseksi 3.8l/100km joka on parempi kuin odotin.
Pienin kulutus tankillisella on hieman päälle 1l/100km ja suurin yksittäinen 7.2. Jos katsoo ajokohtaisia niin kulutukset sattuvat 0-10l/100km välillä, tasoittuvat kyllä aina koko tankilliselle (varsinkin jos pidemmän matkan päässä/varrella on mahdollisuus ladata).
Mielestäni tosi kohtuullinen kulutus. Käytännössä kaikki ajot on tehty normaalilla ajotilalla. ainoastaan regenerointiläpysköjä tulee venkslattua tiheämmin.
Muutenkin auton kokonaiskulut ovat näillä kokemuksilla tosi pienet, yhtään ylimääräistä huoltoreissua tai autosta johtuvaa teknistä murhetta ei vielä ole tullut. Menoja kirjattu seuraavasti:
-latauskaapeli type1-type2 auton hankinnan jälkeen
-takalasin pyyhin
-100tkm huolto (huolto + kamppikset)
-pari HB3 polttimoita
-kesärenkaat + yksi uusi rengas puhkeamisen seurauksena
-verot ja vakuutukset
-muutama pientarvike lisävaloja varten (valot oli ennestään)
Lataus. Tästä on muodostunut tapa että auto laitetaan aina lataukseen samalla kun tullaan kotiin ellei aivan samantien olla lähdössä uudelleen. Kotona käytössä auton mukana tullut pistokelaturi joka on toistaiseksi toiminut ok, laturi on puolikiinteästi talon seinustalla ympäri vuoden ja otetaan reissuihin mukaan.
Nyt viimeaikoina olen kiinnittänyt huomiota että pistorasian kuntoa täytyy pitää silmällä, vähän tuntuu että nykyinen rasia ei kestä päivittäistä renkkaamista ja jatkuvaa latausta montaa vuotta. Ajatus olikin että kun tuon vaihto tulee eteen niin tilalle tulee latausasema, näiden hinnatkin näyttävät mukavasti pudonneen 1,5v aikana.
Julkisia latausasemia tulee käytettyä jos on ennakoitavissa että jäljellä oleva akku ei riitä läheskään perille ja latausasemalla kwh-hinta on kohtuullinen (0,18e/kwh taitaa olla kallein mitä olen käyttänyt toistaiseksi), ihan muutaman kilometrin takia en ole viitsinyt ladata.
Tällä hetkellä puhelimessa on 4 eri appia julkisia asemia varten ja aina on jotain säätöä kun pitäisi saada lataus käyntiin. Ehdottomasti surkein on Leppävaaran Sellossa käytössä oleva Ecariot (Siemensin?), Virta ja Fortumin apit ovat käytettävyydeltään ihan eri tasoa.
Remote lämmitys. Tämä on kyllä varsinainen taidonnäyte Mitsubishilta. Kätevä ominaisuus jos saa kerran säädettyä kohdilleen, lyhyt kantama vaan rajoittaa muun kuin ennakkoajastuksen käyttöä aika tehokkaasti. Lisäksi uusi versio android ohjelmasta on jopa vielä sekavampi kuin vanha ja lämmityksen käynnistäminen ilman ajastusta on vähän turhan monen swaippauksen takana.
Tätä varten on varattu yksi vanhemmalla androidilla varustettu puhelin kun uudemmissa ei saatu toimimaan koko appia
Plussat
+kokonaisuus
+kulutus + kokonaiskulut
+tilat
+- neliveto, ei kyllä pärjää Quattrolle mutta kyllä tälläkin pääsee. Parkkipaikka sijaitsee todella jyrkän mäen puolivälissä jossa ei käytännössä ole tasaista kiihdytysmatkaa. Pahimmilla liukkailla pääsee ylös kun pistää "lukon" päälle.
+- rauhallisen henkilön auto. Ei mikään raketti mutta liikenteen joukossa pysyy ja ohi pääsee. Nyt osaa jo kiihdyttää rajalla jolla bensamoottori ei vielä lähde käyntiin. Lisäksi tuo nelivedon toteutus ei innosta leikkimään suljetulla alueella.
Miinukset
-Remote....
-Latausluukun sisälle kerääntyy lunta ja jäätä. Muovista sisäkantta joutuu välillä avittamaan, vähän epäilen että tuosta jotain hajoaa jos pakkastalvet jatkuvat vielä tulevaisuudessa. Johtuneeko myös lumesta ja jäästä, mutta peltikantta jouduin viime talvena hieman taivuttamaan saranasta kun se hankasi auton koriin. Nyt taas ensimmäisten lumien ja jäiden jälkeen taitaa olla sama operaatio edessä.
-Merkkiäänet... "Onneksi" lisävarusteita on vähän niin pahimmat piippailut jäävät varmaan puuttumaan
-Ajotietokoneen hallintanappula, miksei tämä voi olla viiksessä?
-MMCS, tämä on kyllä kankea esitys, harmi kun tämän vuoden autoon ei ole saatavilla android autoa.
-Lämmitys pakkasilla. Harmittavasti bensamoottori pärähtää käyntiin jos lämpöä haluaa kabiiniin. Sähköllä pääsee jos tykkää jos haluaa ajaa kylmällä autolla. Lyhyet matkat tietty menevät näin esilämmityksen jälkeen ja penkinlämmittien kanssa

Lisäksi parkkihalliin meno on aikamoista jos ei ole lämpöä eikä ilmastointi päällä...