Pajero 2010 etupään kolina kun jarruttaa ja kääntelee rattia vauhdissa

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Otsikossa vikakuvaus, alkanut pikkihiljaa kuulumaan selvemmin tuo kolina.

Eli kun vaikka risteyksessä tai parkkipaikalla hiljentää vauhtia pitämällä vähän jarrupoljinta pohjassa ja samalla veivaa rattia, kuuluu etupäästä kolske joka myös tuntuu ratissa ja jarrupolkimessa. Välillä tuntuu myös kuin jotenkin etujousitus resonoisi tai jurisisi kun jarruttaa kevyesti vaikka ihan suoraan ajaessa hiljaisessa vauhdissa.

Kovemmassa vauhdissa ei kuulu tai tunnu epämääräisyyksiä.

Alkuun epäilin, että jarrupalat vaan kolisee. Mutta kai ne olisi jo aiemminkin kolisseet eikä pikkuhiljaa hiipien. Jarrut on alkukesästä herkistelty. Lisäksi tuo jurina tai resonointi ihmetyttää.

Vaihdoin juuri +40mm korottavan alustasarjan sekä raidetangon päät ja kaikki vakaajan yhdystangot sekä vakaajan puslat. Erinäiset muut kolinat poistuivat, mutta tuo yllämainittu kolina jäi ja kuuluu ehkä nyt selvemmin läpi.

Onko jollain kokemusta tai hyvää arvausta, mikä voisi hakata jarrupolkimeen ja rattiin vähän jarrua painaessa ja rattia kääntäessä?
 

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Etujousia vaihtaessa käytin ylätukivarret irti, yläpallonivelet tuntui ehjiltä ja puslat näytti ehjiltä, vaikkakin ne vähän myötäsivät kun niitä ruuvvarilla väänteli.

Olen uudet ylätukivarret jo laittanut tilaukseen, joissa kiinni myös uudet puslat ja pallonivelet, sekä taakse tukivarret joilla säädetään aurausta kun nelipyöräsuuntauksessa totesivat epäkeskojen olevan yhtä puuta niissä.

Voisko nuo ylätukivarsien puslat kuitenkin hakata runkoon aiheuttaen kolinat? Uudet tulee ehkä viikon päästä, että sitten ei tartte enää arvailla.. Mutta vaihtoehtoisia teorioita otetaan vastaan.
 

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Autolla ajettu 214000km, ei tietoa onko puslia, palloniveliä tai laakereita vaihdeltu.

Kaikkien napojen mutterit tarkistin ja tiukkasin 285 nm momenttiin ulkomaan foorumin ohjeiden mukaan, edessä molemmat ja takana toinen mutteri kiristyi vähän. Tällä tempulla hävisi ominaisuus kun automaatti vaihtaa 4 vaihteelta 5 vaihteelle ja lyö suoraan turbiinin lukon päälle joka aina aiheutti persettä tutisuttavan kolahduksen.
 

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Ajelen yleensä takavedolla, nyt vedin kärryä niin oli neliveto päällä. En huomannut eroa kolinoissa. Eli tuskin vetopuolen vika kyseessä? Tai mistäs näitä tietää..
 

hanski-58

Pajero 3.2D-ID Intense -07
Club Member
Liittynyt
10 Marraskuu 2005
Jarrulevyt kuluneet, kierot tai mäntä jumittaa ja vääntää palaa vinoon.Uudet levyt,nesteet ja palat sekä caliperien huolto tuolloin edessä.
Omaani nuo vaihdoin ja tuntuma muuttui rajusti tarvikeosien jälkeen, eli ei enää ikinä tarvikepaloja tule minun Mitsuihin..
 

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Kiitos kommenteista tähän asti, pitää testailla nyt vielä takaveto/neliveto päällä tarkemmin että onko vaikutusta kolinaan. Sekä myös nuo etujarrut käytävä läpi uudestaan.

Tässähän oli ostettaessa joku "jarruremppa" tehty silleen, että jarrupalat oli mustalla silikoniliimalla liimattu kiinni mäntiin ja takajarrun siihen liukuvaan runko-osaan. Ja palat oli tietenkin aivan jumissa. Palat ja takaliu'ut on kyllä uusittu ja herkistelty että liikkuvat kevyesti sekä nesteet vaihdettu ja männät liikuteltu pariin otteeseen lähes ulos asti, mutta männät voipi silti olla vaihtokunnossa.
 

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Jarrut on vielä puunaamatta, neliveto-talavetoajelua olen harrastanut eikä tunnu olevan vaikutusta. Todella hämärä vika, kun välillä tuntuu jo että kolina on hävinnyt mutta sitten se jo seuraavassa jarrutuskäännöksessä ilmoittaa taas itsestään.

Tsekkaan myös tuon etuapurungon kiinnityksen kunhan saan ylätukivarret postista. Samalla nuo etujarrut tulee tsekattua.

Tämä kävi katsastuksessa pari viikkoa sitten, eikä huomautettavaa löytynyt kuin palaneesta rekisterikilven valosta. Nelipyöräsuuntauksessakaan ei mainittu mistään välyksistä.
 

Larppa

Active Member
Liittynyt
27 Syyskuu 2019
Vaihtelin viikonloppuna eteen ylätukivarret puslineen ja pallonivelineen. Samalla herkistelin etujarruja, jotka kyllä tuntuivat liikkuvan aiemman rempan jäljiltä vielä ihan jouhevasti.

No, kolina tuntui nyt työmatkan pituisen koeajon jälkeen hävinneen. Tuntuu myös vakaammalta ajaa ja ohjata, taisi puslat olla jo aika väsyneet vaikkei repeytyneiltä näyttäneetkään.
 
Ylös Bottom