Minkähän lainen kummi

harriveikko

Jees on -95:n coltti ja -85:n napero.
Liittynyt
1 Joulukuu 2009
Sijainti
Hämeenlinna
Oltiin äsken kaverin kanssa pajeroimassa tuola metsäautotiellä.No se tie ei auraa ollut nähnykkään,eikä näe.Lunta tasasesti sellanen parikymmentä senttiä,että jonkin verran.Meillä jäi menemättä yksi nousu,kun kumi ei pitänny.Siinä nousussa oli kylläkin jää lumen alla.Kaverin naperossa on jonkunmoiset kitkat ja nekin on jo vaihdon tarpeessa.Eli kummoset oikeasti tarvis alle laittaa,että pärjää hangessa.Kyse ei sitten ole mistään offikumeista,vaan pajeron perusrenkaista.Kertokaas kokemuksianne omista kumeistanne.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Itellä oli 4 vuotta vanhat Hankookit. Syksyllä oli vielä pintaa ihan hyvin ja nastojakin. Sitten tuntui pito vaan loppuvan. Nastat oli melkein kaikki hävinneet. Ostin Hankook winter i*pike w409 kumit. Alkoi pitoa löytyä lumessa kahlatessakin. Siellä missä käyn metällä on aika ajoin tieurat auraamatta, eli olisi hyvä luottaa kumin pitoon kaiken muun toimivuuden lisäksi. Yhden renkaan sain kyllä rikki kahlatessani ojassa. Kuusen karahka repi renkaan sivun auki kuin olisi puukolla vedetty. No jäljelle jääneissä neljässä Hankookissa oli vielä pitoa. Pääsin ylös ojasta ja vararenkaan vaihtoon arktisissa oloissa.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Voin sanoa, että aipä ole yllätys, että hankook repeää. Mulla oli Hankookit Pajerossa ja niitä hajosi 1/vuosi. Runko petti. Toki kyseistä mallia ei vissiin enää edes valmisteta.

jos oikeasti hyvän renkaan haluaa niin nokian hakkapeliitta 5 suv tai joku tuommonen se oli. Noin 500-550€/ sarja allelaitettuna.

Isällä on Pajerossa ja kaverilla ällässä semmoset ja kumpikin on kehunut ja ollut erittän tyytyväisiä. Hakkapeliitassa on kuviokin semmoinen "kuusipuunmainen" eli ei ole renkaan kehän mukaisia suoria uria. Ei ole uraherkkä edes simmakilla vedetyllä tai karhutulla tiellä.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Mulla on pirellit omassa naperossa,en muista mallia.Pitää pirusti,varsinkin lumella,niin eteen kuin taaksekkinpäin.Mutta ei oikeestaan yhtään sivuttaispitoo.Sen huomaa jo kurviin ajaessa,vaikka ei edes kaahailis.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Mulla on subbessa General Grabber AT2 nastoilla, viime talvena ainoa kerta kun pettivat oli tilanne jossa ois oikeasti tarvittu syvempaa kuviota eli mutikat vahintaan.. Muuten normiajelut kylilla ja "offailut" hangessa sujuivat mallikkaasti. Subbe on toki hieman painavampi, voi vaikuttaa suuntaan tai toiseen..
Kaveri tilas talle kaudelle camskilliltä 285/75/16 hintaan 427€ rahteineen.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Ittellä on kans "ympärivuotisina" General Grabber at2 ilman nastoja. Täytyy myöntää, että yllätyin suunnattomasti pitoa talvella kun vertaa esim. mutikoihin. Viimetalvena ei missään vaiheessa mitään ongelmia pidon kanssa ja kuivalla lumella sain jopa alle 10 000 km ajetun kytkimen luistamaan. Tälle talvelle kaivoin vanhat nastarenkaat alle, kun pitää olla kärryä vetäessä ja Grabberien katsastuskunto on vähän niin ja näin ku on pikkuviiltoja kyljissä. Viimetalvena havaitsin kans tuota kuvion tukkeutumista syvässä lumessa.

Nyt kun vertaa Grabbereita ja noita jonkinmoisia nastarenkaita, niin ei oikeestaan ole kauheita pitoeroja, paitsi tietty jäällä, johon ei pure kuin rauta.

Jos on tarkoitus ajaa syvemmässä lumessa, niin satsaisin korkeissin, mutta kapeisiin renkaisiin. tuo 10,5" on mielestäni jo liian leveä Pajeroon syvässä lumessa.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Otsikon voisi muokata paremmin kuvaavammaksi, että löytyisi haullakin ;)
 
Vs: Minkähän lainen kummi

nää on taas näitä maku asioota, mä kehun omiani bf all terrain ajan vain talavisin näillä turha kesällä pilata ku sillon pääsee huonommillaki.kapeet ja korkiat.koko 235/85/16.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Kaipa ne "lumirenkaat" saisivat olla hieman kapeampaa sorttia ja puhdistuvalla (= harvalla) palapinnalla. Tietysti jää alla ja 20 cm lunta voi olla jo mäessä este mille tahansa renkaalle - ketjut voivat jo sopivilla renkailla auttaa tuollaisessa paikassa.

Itselläni on Cooper Discover 225/75 R16 tuollaisella harvalla palapinnalla ilman nastoja, eikä oikeastaan ole mikään kitkarengas. Sain vanhemmalta pojalta ja kokeilin tuossa "nykylumessa", ottaa jo pohjapanssari selvää jälkeä perään. Meni ainakin tasamaalla kuten ei lunta olisikaan. Ajettu ennen n 85 prosenttiin eli vähän käytetty. Vielä on kaksi sarjaa "enemmän käytettyjä" koeajamatta, paremmat näistä Cooper Discovery 235/75 R15 "kitkarengaspinnalla", pintaa keskimääri 8 mm. Vaikuttaisi enemmän vähälumiselle maantielle sopivalta - rengas on jo ehkä liian leveä lumessa kahlaamiseen. Kolmas sarja sopii marjassa/sienessä käyntiin kun on valmista uraa tarjolla - nastat riisuttu kesäkäytön takia pois ;D.

Tuota "lumikäyttöä" tuli 11 vuotta harjoitelluksi Kainuussa.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Ääni ketjuille, ei paljoa sudi oli rengas minkälainen tahansa, eteen kun laittaa pystyy jopa ohjaamaan. Tosin, reikä päässä jos leikkii, saattaa alkaa löytymään sulakkeita voimansiirrosta.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

jännä homma ainakun pitäs lumelle löytää rengas niin tulee näitä "mahd.kapea rengas"kommentteja.Ootteko huomannu mitä esim. Islannin pojat käyttää lumella:Leveä ja mahd.pienillä paineilla jotta on ihan luttana ja leveänä :eek:.Itsekkin saanu sen verran vuosien varrella kokemusta,että aina on esim.33x12.5x15 mutianen alla ja norm.pienemmillä paineilla.Tosin ohjaamiseen joutuu paneutumaan enemmän ;)
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Tuo ero tulee siita etta riippuu mita haetaan, eli jos haluat "kellua" sen pinnan paalla niin levea rengas pienilla paineilla. Jos taas haluat purra siihen pinnan alla olevaan materiaaliin kiinni niin kapeeta rengasta kehiin.
Kelluminen on hyva vaihtoehto silloin kun lunta on vaan liikaa, tai muuten ei haluta vaurioittaa alla olevaa pintaa (kuten metsakoneissa), mutta kovassa vauhdissa se kelluminen ei enaan olekkaan niin kivaa.. (paitti ehka joissain niissa islannin poikien sovelluksissa, kuten jarven ylityksessa ;) )
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Jos haluaa ajella pehmeässä umpisessa tai muuten vain upottavassa lumessa niin ketjut on kyllä lyömätön. Offroadpajalta 175e (hinta 235/75/R15 renkaille tarkoitettuun) turusta Mafrin (muistaakseni...) ketjut ja johan alkoi L200 menemään lumessa.
Ainakin omat kokemukset osoittaa että jos haluaa samat renkaat kesät talvet pitää alla on se aikamoinen kompromissi. Saman renkaan pitäisi selviytyä -20 asteen lumesta ja +25 asteisesta hellekelistä. Ominaisuudet ovat sen mukaiset, eli hyvä ei ole koskaan :).

Omat All terrain renkaat pitävät riittävästi nelikko päällä kadulla vaikkei muuta talveen viittaavaa ole kuin M+S kyljessä, sitten kun mennään metsään käytetään 5min ja ketjut on alla. Menee oikeasti viidessä minuutissa muutaman harjottelukerran jälkeen, älyhelpot ja jumalauta että riittää pitoa. Neliskanttista lenkkiä vielä niin puree hyvin, irtolenkkejä vielä väliketjuissa... Kaveri totesi, että näillä menee vaikka puuhun ;).

Islannissa ajelevat leveillä matalapaineisilla renkailla, koska kukaan tuskin haluaa sen kovan pintakerroksen pettäessä joutua pelastamaan autoa sieltä. Sama kun vetäisit autoa asfalttipinnan läpi... Suomessa pehmeällä puolimetrisellä hangella toimii kapeampi ehkä paremminkin, ketjujen kanssa ainakin. Riippuu sitten tietenkin auton maavarasta, ei ketjutkaan auta enää kun pohjastaan on kiinni... Leveämmässä on ongelmana se, että tulee kerros lunta pitävän pinnan ja renkaan väliin ja se on kuin vaseliinin päällä yrittäisi ajella...
 
Vs: Minkähän lainen kummi

mitä suotta rasittaa autoo leveillä renkailla ja eikö täs katteltu perusrenkaita? taitaa nuolla islannin porukoolla olosuhteet olla vähä eri juttu muutenki.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Metsässä pääsee tänä talvena hyvin, vaikka millaisilla renkailla. Ajelin Pohjois-Karjalassa (lunta 15-40 cm riippuen tuulen kinostavasta vaikutuksesta) uusionastarenkailla joissa ei ole minkäänlaista maastokuviota ja hyvin pääsi sudittamalla. Lumi kun on pehmeää pakkaslunta, ja potkaisemalla löytyy maa alta. Nyt kokeilin Etelä-Karjalan metsissä, pelloilla ja pihalla Insa-Turbo Sahara 235/70R16 renkailla ja meni kuin kesäkelissä. Lunta on melkein tulpasti, mutta ihan pakkashöttöä. Ei mitään vaikeutta pellolla eikä moton jäljillä. :driver

Jäälle en uskaltanut mennä ilman ketjuja kun on peilijää lumikerroksen alla, miten lie pitäisi? Yksivetoinen Winha ainakin meni sladissa iloisesti ;D

Ketjut menee hankintaan, kokeiliskoshan jotain halpisversioita ensin ja vain taakse.
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Itse olen ketjuja pitänyt edessä, syö uraa auki kivasti eikä pääse heittämään häntää sivulle. Ja antaa edessä hiukan anteeksi sitä pitovaihtelua... Ja saa vielä ohjattuakin. Toki, vetäville pyörille aina ketjut jos siis vajaavetoinen, mutta nelivetoisessa eteen. Näin seisoi ohje muistaakseni jonkun maastoauton ohjekirjassa.

Ja halpisketjuja katselin minäkin ensiksi, totesin että jos jätetään omaan arvoonsa... Näyttivät motonetissä siltä, etteivät kestä kun yhden rykäisyn pitävämmällä ja sorom no sen jälkeen... Ketuttaa sitten kun ketjut katkeaa keskellä metsää ja takaisin ei pääse ennen kevättä ilman ketjuja... Köyhän ei ole varaa ostaa halpaa/huonoa ;).
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Nuo halpisketjut on kyllä helppo laittaa paikoilleen, mutta juuri kuten blenheim sanoi, ne katkeilee aikas helposti. Mulla on 31":lle nuo halpisketjut. Pitää ihan kivasti ja auttaa huomattavasti, mutta aina silloin tällöin niitä pitää olla parsimassa taksin kasaan. Ja mikä pahinta, yleensä katketessaan ne tippuu sinne renkaan sisäpuolelle ja kietoutuu akselin ympäri. ihme etti ole vielä katkennu yhtään jarruputkea.

Noista ketjuista saa muuten märällä turpeelläkin melkoisen avun. Pitäis vain tehdä semmoset traktorimalliset, löysät ketjut, niin ne puhdistuis paremmin kun ne helisis ja heiluis..
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Löytyi googletuksella varma vastaus tuohon kysymykseen, kummalle akselille yksi ketjupari tulee laittaa:

"Ruotsin puolustusvoimien tutkimuksen mukaan ensimmäinen pari ketjuja tulee asentaa taka-akselille."

Siis laitamme etuakselille! :peukku
 
Vs: Minkähän lainen kummi

tämän hetkinen lumitilanne on vielä semmoinen että tuolla pärjää renkaalla kuin renkaalla,mutta kun olis normitalvi jolloin olis hankikantoa ja kerroksia eli suojakeliä välissä niin se kapea rengas menee vaan läpi turhan syvälle ja sitten loppuu maavarat kesken ja jumitus valmis.Ittekkin katellu noita ketjuja,ainaskin Offipajalta löytyy 33:lle ketjut mutta pari hinta hipoo 300e :(
 
Vs: Minkähän lainen kummi

L 2.6 sanoi
Löytyi googletuksella varma vastaus tuohon kysymykseen, kummalle akselille yksi ketjupari tulee laittaa:

"Ruotsin puolustusvoimien tutkimuksen mukaan ensimmäinen pari ketjuja tulee asentaa taka-akselille."

Siis laitamme etuakselille! :peukku
Ruotsin armeijan testien mukaan pipo suojaa paremmin kuin kypärä. Pipo ei hajoa, vaikka kuinka korkealta pudottais.. ;D
siis todellakin etuakselille ketjut tästä eteenpäin

Pitäis ruveta kokeileen jos tekis ite noi ketjut. Minkähän kokoista ketjua kannattais käyttää??
 
Vs: Minkähän lainen kummi

Eihän ne halpoja ole, mutta hyviä ne Mafrin ketjut.

Itse jos lähtee rakentelemaan niin kannattanee katsella rautakaupoista sopivaa ketjua, sitä menee yllättävän paljon per rengas ;). Ei mitään koriste-kukka-amppeliketjua kuitenkaan, pienilenkkistä silti. Ainevahvuus lenkissä saattaisi olla jotain 4-6mm, sen järeämpi voi olla jo hiukan hankala käyttää.

Ja ketjua tehdessä kannattaa sitten tehdä kunnon ruotoketju, ei täristä ja pompi jos vähän tasaisemmalla ja kovemmalla alustalla ajelee. Mafrin ketjuissa on vielä irtolenkkejä siellä välissä kiilaamassa itseään purevasti tantereeseen, ikäänkuin jäänastojen tapaan.

Neliskanttista profiilia olevaa lenkkiä voisi olla paras metsästellä. Vaan ei sekään halpaa ole... Tässä kannattaa sitten miettiä tätä tein itse ja säästin periaatetta ;).
 
Takaisin
Ylös Bottom