V.Taavila sanoi
Jouduitko ihan vakavissasi kysymään tuota?
Kyllä minä ainenkin läheisistäni välitän sen verran että en pyri tuottamaan heille surua ehdoin tahdoin. Elämä kun on muutenkin vaarallista niin miksi ottaa turhia riskejä.
Kyllä odotinkin juuri tuota vastausta. Turhan riskin määritelmä on aika mielenkiintoinen. Tuota samaa voi nimittäin soveltaa moneen muuhunkin asiaan.
Otetaan esimerkiksi Klubin ratapäivät. Selviä riskejä sielläkin otetaan vaikkakin melko pieniä, turvallisempaa olisi varmasti olla ajamatta. Kuitenkin riskit ovat "turhia" koska ei ratapäivillä ajaminen ole elämisen kannalta tarpeellista. Entä Saksan vapaat nopeusrajoituksiet? Pahaa jälkeä tulee sielläkin jos ulos ajaa tai osuu johonkin toiseen vaikka laki salliikin nopeuden.
Entä vaaralliset urheilulajit. Vastustaako vuorikiipeilyä? Rodeoratsastusta? Syöksylaskua? Sukellusta? Näissä lajeissa loukkaantunut tai kuollut aiheuttaa tuskaa omaisilleen ja läheisilleen.
Jos siirrytään arkipäivään niin juuri lehdestä luin että Suomessa tulee vuosittain 14000 aivohalvaustapausta. Voin kokemuksesta kertoa että pahan aivohalvauksen saaneen ihmisen viimeiset viikot eivät ole mukavaa katsottavaa. Kuitenkin näitä voidaan vähentää pitämällä verenpaine, kilot ja kolesteroli kurissa. Ovatko vastoin terveysihanteita elävät ihmiset myös vastuuttomia eivätkä välitä läheisistään?
Lopuksi vielä niin arkipäiväinen, mutta vastuuton asia kuin kävely. Suomessa kuolee liukastumisiin vuosittain yli 1000 henkilöä. Onko kävelylenkillä käyntikin vastuutonta koska se voi aiheuttaa omaisille suunnatonta tuskaa?
Lopuksi hymiö
ettei tarvitse turhan vakavasti ottaa. Loppujen lopuksi ultraturvallinen elämä olisi aika tylsää. Laskin siis pois jo toisen vahingoittamisen mahdollisuuden koska kerroit ettei kyse ollut siitä ja itsekin puhuin tilanteesta jossa ei ole muita vahingoitettavana. En myöskään hyväksy vastuutonta kaahaamista muiden seassa, mutta jos ottaa pienen riskin itse niin sen voi tehdä monella muullakin tavalla kuin autolla.
Vastuuttoman kaaharin leiman välttämiseksi jotain omasta liikenneasenteestani saattaa kertoa 250+ tkm 15 vuoden aikana ja 1 rikesakko koko ajalta. En myöskään ole testannut minkään tällä hetkellä omistamani kulkuneuvon huippunopeutta. Jonkun aikaisemman kyllä, turvallisessa tilanteessa.
Omalta osaltani asian käsittely jääköön tähän, kunhan toin yhden näkökulman esiin.