Terve!
Ensimmäinen postaukseni tänne, autoista ei liikaa kokemusta ole vielä kertynyt.
Äskettäin kävi niinkin ikävästi, että lähdin ajamaan Tampereelta Jyväskylään, mutta ennen Oritupaa (n. 40 km ajon jälkeen) auto alkoi nykiä hiukan. Ajoinpa sitten huoltsikalle, jonka pihaan auto sammui kun kierrokset laskivat alle parin tonnin. Sain auton vielä uudestaan käyntiin, muttei pysynyt käynnissä ellei pitänyt kierroksia lähes parissa tonnissa. Kolmatta kertaa ei enää lähtenytkään. Ajattelin, että lauhtunut keli on ehkä saanut kosteutta syntymään bensan sekaan. Ostin purkin Masinolia (katalysaattoriautoille) ja kaadoin tankkiin, mutta autoa en saanut käyntiin. Pyysin apuvirtaa, ja sitten lähti lopulta, noin 10 sekunnin käynnistyksen jälkeen käyntiin. Auto pysyikin käynnissä jopa ihan tyhjäkäynnillä pari minuuttia, mutta sitte sammui eikä enää käynnistynyt. Soittelin kaikki tuntemani autoihmiset läpi, ja sain diagnooseja polttoainesuodattimesta, bensapumpusta, virranjakajasta, kosteudesta ym. Tuohon hätään en kuitenkaan muuta ratkaisua keksinyt kuin liftaamisen Jyväskylään, koska töihin on päästävä. Auto jäi siis toistaiseksi sinne.
Kysynkin, onko jollain samanlaisia kokemuksia tai tietoa, mitä tuohon nyt kannattaisi ensi hätään lähteä kokeilemaan? Auto on suhteellisen vähän ajettu, vain 128 tkm. ECU on uusittu kolme kuukautta sitten (romuttamolta tosin osa...) ja bensapumppu oli vaihdettu hiukan ennen kun auton hommasin elokuussa. Öljyt vaihdettu kuukausi sitten. Check-engine valo on palanut vaihtelevasti aina lyhyempään ja pidempään käynnistyksen yhteydessä, mutta kaveri luki vikakoodit eikä niistä ilmennyt mitään. Epäili siis jotain sähkövikaa tuon valon kanssa, kun himmenee välillä lähes olemattomiin ja välillä palaa (siis vain käynnistyksen yhteydessä, ja korkeintaan noin minuutin).
Arvostan apujanne, ettei tarvitse summassa lähteä kokeilemaan / maksamaan kalliita hintoja "turhasta" työstä. Jollainhan tuo auto pitää tuolta nyt saada haettua pois.
Terv. Kalle