Lancer Turbo: tankki vuotaa

ast

Z27AG
Liittynyt
6 Tammikuu 2003
Sijainti
Järvenpää
Noniin, nyt on sitten tapahtunut se jota olen kauhulla odotellut ja pelännyt - Lancer Turbon bensatankki on alkanut vuotamaan parista kohdasta. :seina

Joku on aikaisemmin korjannut tankkia laminoimalla sen ympäriinsä lasikuidulla tms. Vuoto näkyy kahdessa kohdassa tummana pehmeänä läiskänä joka haisee bensalle. Eli ei vielä paha, mutta ei tuota takaisinkaan ilkeä laittaa. Onko mitään ideoita vieläkö tuota tankkia voisi korjata? Olettaisin että lasikuidutuksen alla itse tankki alkaa olemaan aika heikossa hapessa. Tummia kohtia näkyy enemmänkin pinnan alla, mutta pinta tuntuu niissä vielä kovalta ja kuivalta. Lienevätkö sitten jo nekin paikkoja joissa alkuperäinen peltitankki alkaa olla puhki.

Käytettyä tankkia taitaa olla aikalailla mahdotonta löytää. Jo korjauskelpoinen olisi voitto ehjästä puhumattakaan. Tankki on erilainen kuin Starionissa, Galanteista ja Sapporoista en osaa sanoa. Sinänsä tankin muoto on aika simppeli joten voisi olla mahdollista sovittaa jonkun toisen auton tankki alkuperäiselle paikalle. Tankissa oli joku ihmeellinen peltitölkki tms. himmeli kyljessä johon tuli kolme letkua ja josta lähti yksi letku ylös täyttöaukolle. Lienee jonkunlainen tuuletussysteemi tms. Ruiskutuspumppu on tankin ulkopuolella, joten sen osalta mikä tahansa ruiskuautoon kelpaava tankki varmaan sopisi jos vaan mahtuisi paikoilleen.

Yksi vaihtoehto olisi tietysti joku kisatankki tms. takakontin puolelle, mutta miten siihen mahtaa suhtautua katsastushenkilöstö? Pitäisi varmaan ainakin tehdä tulipelti kontin ja matkustamon välille. Pölttoaineen täyttö lienee aika hankalaa järjestää järkevästi. Monessa autossahan on kyllä ollut aikanaan tankki kontin puolella, esimerkiksi välikoppa Escort ja Ascona B.

Kyselen viikolla Vemicistä vieläkö alkuperäistä tankkia olisi saatavilla, mutta pelkäänpä että tulen tippumaan tuolilta kuullessani hinnan...

Ideoita tai kommentteja?

-Antti
 
Oikeastaan vain kahdella tavalla voi ja kannattaa
korjata eli lasikuidutus tai tinaus,ensin vain pitäis jaksaa
hioa ja/tai puhaltaa puhtaaksi taas...

Tosiaan voi lainata varaosaliikkeestä "tankkikirjan" ja
katsella lähinnä sopivan vaihtoehdon noin kuvien
perusteella,kaikki seikat huomioonottaen...

Jos laittaisi konttiin kisatankin,se saattaisi mennä sellaisenaan katsastuksessa,jos ei niin ainakin jollain
tavalla koteloituna,riippuu konttorista ja henkilöstä,
kannattaa ensin kysellä asiaa,voit sanoa että ainakin
jossain on noin hyväksytty tehtäväksi,itselläni kun on
asiasta omakohtaisia kokemuksia...

Ihan hyvin voi saada vielä uutta alkuperäistä,ennustan
hinnan olevan noin 400e,onko se paljon vai vähän,on
hieman makuasia,ei nyt mikään pikkusumma kuten ei
esim. uusi kisatankkikaan...!?
 
Minäpä käyn huomenissa konttaamassa lanccuni perässä katsomassa missä kunnossa sen tankki on. Kun tiedän sen tilanteesta jotain enemmän niin ilmoittelen.
 
Juu, olen kuullut kaksi väitettä joista toisen mukaan ruiskun tankki on samanlainen kuin kaasarimallissa ja toisen mukaan erilainen. Yritän selvittää maahantuojalta onko tankit samalla varaosanumerolla. Pumppuhan on ulkopuolella auton koriin kiinnitettynä ainakin minun tapauksessani.
 
Ruiskuissa muistaaksen yleisesti paremmat loiskelevyt, pumpusta riippuen erilaiset lähdöt ja parempi korvausilma järjestelmä. Empä ole ainakaan ikuna kuullu että ruiskussa olis sama tankki kun kaasarissa.
 
Kurkistelin peran alle ja ainakin alapinta päällisin puolin katsottuna näytti hyväkuntoiselta.
Jos se vaan sopii niin irrottelen sen sieltä, kunhan kelit on hieman sormiystävällisempiä..
 
Maahantuojan hinta tankille on 599 euroa, jos niitä saa vielä tehtaalta. Varaosanumero on MB181970 ja kaasarimallien tankki on eri numerolla. Tämä ei tietysti kerro mitä eroa tankeissa on ja jos cusso vaan viitsii ottaa tankin irti niin vertaisin mielelläni kuvia.
 
Enemmän vanhojen autojen kanssa pelanneet olivat tankin nähtyään sitä mieltä että kyllä sen vielä korjaa, joten eiköhän tuo saada vielä pitämään...
 
Onko kellään kokemuksia tästä:

http://koti.mbnet.fi/~rtm/tsauto.html

Sen perusteella mitä newseistä luin ei vaikuttaisi ihan huuhaa tuotteelta. Strategia on varmaan se että kuidutetaan uudelleen huonot kohdat ja käsitellään tankin sisäpinta tuollaisella paketilla. Vastaavia aineita on muillakin merkeillä kuin POR15:sta, mutta hinnat ovat pahimmillaan todella törkeitä. Ei tuokaan halpa tosin ole.
 
Takaisin
Ylös Bottom