Ostin syksyllä metsästysautoksi Pajeron, vm -90, 2,5 TD.
Starttivian sain kaupan päälle ja myyjä kovasti vakuutteli sen olevan tyyppivika, mikä on lähes kaikissa Pajeroissa.
Tähän yksilöön oli kuitenkin vaihdettu starttimoottori vajaa vuosi sitten.
Vein paikalliseen ammattikouluun auton laitettavaksi ja sovimme opettajan kanssa että tutkitaan hiukan syvällisemmin tätä vaivaa.
Pahin vaiva oli pilalle sorvaantunut hammaskehä, josta oli jo molemmat puolet pilalla.
No, haettiin uusi, alkuperäinen sellainen. Starttimoottoristakin olivat jo hampaat kuluneet niin että sekin meni uusiksi.
Paikallisesta varaosaliikkeestä uutta tilaamaan, sieltä mistä se entinenkin oli hankittu. Osaset-liikkestä.
Nyt alkoikin sitten se mielenkiintoinen vaihe. Startti ei ollut ollenkaan sopiva vaan se meni kehän päälle vain 3mm.
Vietiin takaisin ja tilattiin uusi. Se tuli eri varaosanumerolla mutta sekään ei mennyt sen pidemmälle.
Opettajien mielestä se on suurin syy siihen että Pajeroiden startit reistailee. Sitäpaitsi nämä bendixit olivat 11-hampaisia ja jos ne vielä menevät vain 3mm starttikehän päälle, on sorvi valmis.
Pantiin kova haku päälle ja varaosamaailman kautta löytyi hieman erilainen versio. Hampaitakin 13 kpl ja mikä parasta, menee startatessa reilusti päälle mutta ei jää kantamaan vaan palautuu nätisti.
Näin kasattiin vermeet paikalleen ja mielenkiinnolla odotellaan miten käy.
Annan tässä nyt varaosanumerot ja tietoa:
Startin valmistaja: www.elstock.dk
Varaosanumero: 5200-8619EXC
Hammaskehä alkuperäinen: MD024812
Startti maksoi varaosamaailmassa 190€, alkuperäinen 770€.
Kehä alkuperäisenä 180€, tarvikeosana ei saatu.
Työ maksoi 60€